Serie A:ssa pelaava Milan on onnistut saamaan kahdeksasta viimeisestä pelistä vain yhden voiton ja sekin tuli Young Boysia vastaan ystävyysottelussa maaottelutauolla.

Nyt Milan on tipunnut sijalle 11 sarjataulukossa ja on vain kahden pisteen johdon turvin Livornoa edellä joka on sijalla 15. Livorno on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin Milan.

Eilen Genoa taisteli Milania vastaan tasapelin, vaikka Milan saikin 1-1 tilanteessa rangaistuspotkun ja Genoa punaisen kortin. Peliä oli pelattu tällöin 36 minuuttia.

Rangaistuspotkun tuhrijana oli Milanin fanien vihan kohteeksi joutunut Mario Balotelli, joka teki pilkulta todella huonon ratkaisun, eikä Genoan maalivahdilla Mattia Perinillä ollut vaikeuksia torjua laukausta.

Nyt Balotelli on kirjoittanut Twitter-tililleen ”This is the end :-) ” joka voidaan tulkita sillä tavalla, että Balotelli olisi tammikuun siirtoikkunassa poistumassa italiasta.

Katso videosta Kakan ja Alberto Giladrinon maalit, sekä muut ottelun kohokohdat.

 

Avaa tästä tili NordicBetille ja saat bonuksia vuoden loppuun saakka!

Ei kommentteja

JÄTÄ VASTAUS