Video: Miika Juntunen vastaanotti menehtyneen Joona-poikansa pelipaidan

Ykkösessä koettiin torstaialkuiltana liikuttavia hetkiä, kun jalkapallopersoona Miika Juntunen kävi vastaanottamassa äskettäin menehtyneen Joona-poikansa pelipaidan.

Mikkelin Palloilijat voitti kotikentällään SJK Akatemian numeroin 2-0 (1-0) Ykkösessä torstaina. Loistavaa alkukautta pelaava MP nousi ainakin väliaikaisesti Ykkösen kärkeen.

MP tiedotti puolitoista viikkoa sitten, että joukkueen pelaaja Joona Juntunen on kuollut liikenneonnettomuudessa. Hän oli MP:n kokoonpanossa vielä edellisen päivän ottelussa. Kuolema järkytti syvästi suomalaisia jalkapallopiirejä.

”Olen aina sanonut, että kaiken muun voin kestää, mutta omien lapsien hautajaisia ei kestä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että joudun hautaamaan oman lapseni. Tämä on niin raakaa, se musertaa”, kertoi Miika Juntunen Iltasanomille.

Ennen torstain ottelun alkua MP:n päävalmentaja Juha Pasoja luovutti Joona Juntusen pelipaidan Miika Juntuselle. Mukana vastaanottamassa pelipaitaa olivat myös Miika Juntusen kaksi muuta poikaa. Myös SJK Akatemian pelaajat osoittivat tukeaan.

Miika Juntunen saa poikansa pelipaidan

https://twitter.com/MiestenYkkonen/status/1661756448676904965
Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän