Maalimyräkkää Unkarin suuntaan

Vaikka keskiviikon Mestarien liigaorgiat ovat vielä tätä raapustellessani edessä, pureudun nyt torstaiseen Eurooppa-liigaan, koska eihän torstai olisi mitään ilman kyseistä liukarikikkailua. 

Ferencvarosi – Betis

Unkarissa palloillaan mielenkiintoinen vääntö, kun varsinkin kotikentällään hyökkäysiloittelua esittävä Ferencvarosi saa vieraakseen ennakkoluulottoman Betisin ryhmän. Nabil Fekirin ja kumppaneiden miehittämä Betisin hyökkäys on laadukasta kamaa Eurooppa-liigatasolle, ja myös torstaina on lupa odottaa vaarallisia tilanteita sekä maaliodottamaa. 

Betis pääsee matsiin mukavista lähtökohdista, vaikka keskikentällä häärivien William Carvalhon sekä edellisessä myräkässä pientä tälliä ottaneen Sergio Canalesin pelikuntojen yllä leijuukin kysymysmerkkejä. Etenkin Canalesin soisin avauksessa neppailevan. 

Ferencvarosi lähtee haastamaan, mutta peruutteluun joukkue tuskin sortuu. Kotiyleisön tuki on omiaan siivittämään joukkueen suoritusta, enkä näe viimeksi tammikuussa maaleitta kotinurmella jääneen Stögerin nipun jäävän ilman osumaa tälläkään kertaa. Ferencvarosin kokoonpanotilanne on viimeisten tietojen mukaan oikein maistukainen, joten lähtökohdat ovat oivalliset. 

Pelivalinta 

Betisin ensimmäisessä Eurooppa-liigan lohkovaiheen ottelussa tehtailtiin maaleja seitsemän, joten varsin rohkealla asenteella joukkue kilpailuun suhtautuu. Ferencvarosi onnistui tappiosta huolimatta maalinteossa Leverkusenin vieraana, ja nyt tilanne on vähintään yhtä otollinen hullaantuneen unkarilaisyleisön edessä. 

Yli 2,5 maalista tarjottava kerroin 1,71 kelpaa lapulle, itse asiassa meikäläisen papereissa kaikki lukeman 1,64 ylittävä kelpaa. Panostuksen pidän puolimaltillisena. Sellaista. 

Kertoimet ovat kirjoitushetken kertoimia ja saattavat muuttua. 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän