BREAKING: Lionel Messi lähtee Barcelonasta!

Barcelona pudotti torstai-iltana todellisen uutispommin, kun seura tiedotti, että 34-vuotias seuralegenda Lionel Messi ei jatka joukkueessa.

Barcelona ja Lionel Messi olisivat molemmat olleet kiinnostuneita jatkamaan sopimusta, mutta La Ligan taloussäädökset eivät enää anna mahdollisuutta. Barcelona on velkaantunut, ja seuralle on asetettu palkkakatto.

Spekulaatioissa Messiä ollaan viemässä tulevaksi kaudeksi Manchester Cityyn ja Paris Saint-Germainiin.

Lempinimellä La Pulga (suom. Kirppu) tunnettu Messi liittyi FC Barcelonan maineikkaaseen juniorimyllyyn vuonna 2001, ollessaan 13-vuotias. Sen jälkeen messiaaksikin ristitty argentiinalaistähti iski Blaugranan riveissä yli 600 maalia.

Messi pelasi Barcelonan edustusjoukkueessa vuodesta 2004 lähtien. Hän voitti Barcan paidassa muun muassa Mestarien liigan neljä kertaa ja La Ligan kymmenen kertaa. Hänet on valittu kuusi kertaa maailman parhaimmaksi pelaajaksi.

Argentiinan maajoukkueessa taituri on pelannut vuodesta 2005 lähtien 151 ottelua, joissa on syntynyt 76 maalia. MM-kulta oli lähellä kesällä 2014, mutta tuolloin Saksa otti mestaruuden jatkoajan viime hetkien osumalla. Äskettäin hän johdatti Argentiinan Copa American mestariksi.

Jos twiitti ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

1 kommentti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän