Leicester jatkaa voittokulkuaan Norwichia vastaan

Leicester pääsee jatkamaan voittokulkuaan Valioliigassa Norwichia vastaan, kun Teemu Pukin edustama joukkue vierailee King Power Stadiumilla. Valioliigassa sensaatiomaisesti toisena oleva Leicester pelaa äärimmäisen viihdyttävää ja laadukasta futista.

Brendan Rodgersin alaisuudessa Leicester on äitynyt hurjaan nousukiitoon. Kovin moni ei olisi kauden alussa voinut uskoa, että The Foxes on joulukuussa esimerkiksi Manchester Cityn edellä sarjataulukossa. Myös Jamie Vardy on ilmiliekeissä ja hyökkääjällä onkin kasassa jo 16 sarjamaalia.

Norwichin kausi on ollut mollivoittoisempi ja joukkue onkin sarjataulukon täysin toisessa päässä. Putoamista vastaan taistelu tulee olemaan suuri haaste Daniel Farken ryhmälle. Teemu Pukki pelaa ottelusta toiseen hyvällä tasolla, mutta on hyökkäyspäässä kovin yksinäinen.

Kertoimissa kotijoukkue on todella selkeä ennakkosuosikki, eikä syyttä. Leicester on voittanut kahdeksan edellistä ottelua Valioliigassa, kun taas Norwich on kunnostautunut pistemenetysten valossa. Allekirjoittanut uskaltaa arvioida Leicesteria sen verran paremmaksi joukkueeksi tällä hetkellä, että parin maalin aasialainen tasoitusveto lähtee liuskalle.

Pelivihje: Leicester City -2 aasialainen tasoitus (2.06 @Coolbet)

Artikkelissa on käytetty kirjoitushetken kerrointa ja se voi muuttua ennen ottelun alkua.

LYÖ VETOA!

Klassikkovideo: Viro ei saavu MM-karsintamatsiin Tallinnassa – Skotlanti tuulettaa voittoa avauspotkussa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän