Laatikko olutta lähes 100 euroa – lähteekö Qatarissa jo lapasesta?

Qatar isännöi jalkapallon MM-kisoja vuonna 2022, mutta kisojen yllä leijuu runsaasti tummia pilviä. Tuorein aihe on laatikko olutta. 

Kisoja isännöivä Qatar nosti alkoholiveronsa käsittämättömään 100 prosenttiin vuodenvaihteessa, jonka myötä laatikollinen olutta (24 tölkkiä) kustantaa jatkossa noin 95 euroa.

Ilman hinnankorotustakin alkoholi olisi todennäköisesti noussut yhdeksi vuoden 2022 MM-kisojen suurimmista puheenaiheista, sillä sen nauttiminen julkisella paikalla ilman asianmukaista lupaa on ankarasti kielletty Qatarissa.

Useita korruptio- ja ihmisoikeusskandaaleita poikinut Qatarin valinta kisaisännäksi on puhuttanut jo kauan ennen tuoreinta olutkohua.

Qatarin suurlähettilää toimiva venäläisdiplomaatti Nurmakhmad Kholov on esimerkiksi kertonut, että kisojen järjestelyihin törsätään ainakin 200 miljardia euroa.

Kesällä 2017 kisat puolestaan nousivat otsikoihin, kun muun muassa Saudi-Arabia, Egypti ja Jemen ilmoittivat katkaisseensa suhteensa Qatariin. Maat syyttivät Qataria terrorismia yhteiskuntaan levittävien ryhmien tukemisesta ma muiden arabimaiden sisäisiin asioihin sotkeutumisesta.

Laatikko olutta kustantaa Qatarissa noin 95 euroa

Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen myös tästä.

– – – – –

Katso myös: Video: Niki Mäenpää torjui rankkarin – Bristol Citylle vierasvoitto Mestaruussarjassa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän