KTP vahvistui Manchester Unitedin testaamalla brittihyökkääjällä: ”Toivottu lisä hyökkäyspäähän”

0000-veikkausliiga

Veikkausliigan sarjataulukossa 11. sijalla keikkuva sarjanousija KTP on tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen 20-vuotiaan Drew Lewiksen kanssa.

Lewis teki viime kaudella 40 maalia Southportin 21-vuotiaiden joukkueessa ja brittinuorukainen herättikin monen Valioliigaseuran mielenkiinnon. Lopulta suurseura Manchester United kutsui miehen testiin, mutta sopimusta ei kuitenkaan syntynyt.

KTP:n harjoitusvahvuudessa Lewis on ollut jo jonkin aikaa. Parikymppinen Drew on parantanut koko ajan otteitaan ja on KTP:n päävalmentaja Sami Ristilän mukaan tervetullut lisä joukkueen hyökkäyspelaamiseen.

-Toivottu lisä meidän hyökkäyspäähän. Toiveissa on onnistumisia maalinteossa jo tällä käynnissä olevalla kaudella. Drew on arvaamaton ja ennen kaikkea kehityskelpoinen kaveri. Hän on jo nyt osoittanut, että maaliverkot löytyvät, Ristilä kertoo seuran verkkosivuilla.

KTP on brittihyökkääjälle pelaajauran ensimmäinen ammattilaisseura.

-Todella hyvillä mielillä jään tänne ja odotan innostuneena tulevaa. Kaikki on hoitunut täällä alkumetreistä lähtien hienosti. Toivottavasti onnistun mahdollisimman paljon maalinteossa ja tätä kautta pystyn auttamaan joukkuetta jatkossa, Lewis kertoo.

Lewis on käytettävissä jo lauantain Jaro-ottelussa, mikäli pelilupa-asiat saadaan kuntoon.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän