Vain finaaliherkku jäljellä – Kroatia ja Ranska taistelevat maailmanmestaruudesta!

Maailmanmestaruus ratkotaan sunnuntaina Luzniki-stadionilla, kun vastakkain ovat ennakkosuosikki Ranska ja jättiyllättäjä Kroatia.

Jo ennen kisoja Ranska oli yksi suosikeista yltämään MM-finaaliin. Joukkue on hyvin rakennettu, sillä on taitoa monella osa-alueella ja päävalmentaja Didier Deschamps on saanut joukkonsa suorittamaan vaaditulla tasolla.

Ranskan tie finaaliin ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut helppo. Alkulohkossa joukkue suoritui riittävän hyvin ja voitti lohkonsa, joka ei tosin ollut kisojen hankalimmasta päästä. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastassa oli kuitenkin jo toinen kisojen ennakkosuosikki Argentiina. Runsasmaalisessa ottelussa Ranska nappasi jatkopaikan, mikä varmasti kasvatti joukkueen itseluottamusta.

Myös seuraavilla kierroksilla vastustajat olivat kisojen hankalimmasta päästä. Puolivälierissä Ranska kukisti Uruguayn ja välierässä kaatui hyvään lentoon äitynyt Belgia. Kaiken järjen mukaan Kroatian pitäisi olla Ranskalle finaalissa pelkkä suupala, mutta Kroatian nousu kaaoksesta MM-finaaliin on ollut niin hätkähdyttävä, ettei Ranska voi lähteä aliarvioimaan vastustajaansa.

Sekasorrosta noussut Kroatia

Ensimmäisen kerran finaalissa pelaavan Kroatian tie Venäjän MM-kisojen kahden parhaan joukkoon on ollut kerrassaan hämmentävä. Kisoissa joukkue on otteillaan osoittanut, että se ansaitsee finaalipaikkansa, mutta joukkueen ympärillä viime aikoina velloneet kuohut huomioiden suoritus on jättiyllätys.

Kroatia oli jo lähellä karsiutua koko kisoista, kun Suomi yllätti sen karsinnoissa yltämällä tasapeliin. Tuon jälkeen päävalmentaja Ante Cacic sai potkut ja tilalle astui Zlatko Dalic. Kroatian jalkapallossa on myös muita sotkuja ja tähtipelaaja Luka Modricia uhkaa jopa vankeustuomio. Fanit olivat ennen kisoja täysin kyllästyneet maansa jalkapalloiluun. Kaiken kukkuraksi kisojen alussa näytti siltä, että myös joukkueen rivit rakoilevat, kun Nikola Kalinic lähetettiin kotiin, koska hän kieltäytyi pelaamasta alkulohkon ottelussa.

Kaiken tämän jälkeen Kroatian joukkue on kuitenkin kasvanut tiiviiksi ja pelaa hyvällä joukkuehengellä. Pelaajat ovat osoittaneet kentällä ihailtavaa taisteluasennetta ja voitot ovat puhaltaneet joukkueeseen lisää henkeä.

Kroatia on kuitenkin pelannut jo valtavat minuutit kisoissa. Kahdessa ensimmäisessä pudotuspeliottelussan joukkue joutui hakemaan voittoa jatko-ottelun ja rangaistuslaukauskilpailun kautta. Englantia vastaan Kroatia joutui jo ottelun alussa tappioasemaan ja sai rehkiä täyden työn noustakseen voittoon. Työmoraalista joukkueen menestys ei siis jää kiinni, mutta riittääkö puhti vielä Ranskan kaltaista jalkapallon suurmaata vastaan?

MM-finaali sunnuntaina:

Su 15.7. klo 18.00: Ranska–Kroatia

Lue lisää: MM-kisat 2018

Coolbetin kertoimet kirjoitushetkellä:

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän