Kooste: Espanja – Hollanti

Viime MM-kisojen finaalin uusintaottelu meni hiukan erilailla kun oli odotettu.

Moni on aliarvioinut Hollannin joukkueen nuorennusleikkauksen takia, mutta eilisessä ottelussa ei ollut merkkejäkään siitä.

Vaikka Espanja meni rankkarilla johtoon 1-0, niin Hollanti ei luovuttanut vaan tuli tasoihin juuri ennen ensimmäisen puoliajan loppua Robin Van Persien upealla puskumaalilla.

Toinen puoliaika mentiin Hollannin komennossa ja luvut taululla antoivat myrskyvaroituksen Hollannin vaarallisesta hyökkäyksestä, vaikkakin Espanjan puolustus ei ollut ihan parhaimmillaan eilen.

RVP:n kahden maalin lisäksi Arjen Robben teki myös kaksi ja 22 -vuotias Stefan de Vrij teki ensimmäisen maajoukkuemaalinsa.

Luvut 1-5 Hollannin hyväksi jäivät varmasti kummittelemaan monen vedonlyöjän takaraivoon. Onneksi tipsaamamme BTTS ( both teams to score) osui Xabi Alonson pilkkumaalin myötä.

Katso ottelun kooste videosta.

 

http://dai.ly/x1ze6ls

Edellinen artikkeliVideo: Messi on maailman ihanin jalkapalloilija
Seuraava artikkeliKooste: Chile – Australia