Serie A:n ottelu Juventus-Salernitana päättyi sunnuntaina uskomattomien vaiheiden jälkeen 2–2-tasapeliin, vaikka Juventus jo juhli voittoa.
Juventus-Salernitana oli varmaankin dramaattisin ottelu, mikä Euroopan huippusarjoissa viikonloppuna nähtiin.
Italian jättiläisseuroihin lukeutuva Juventus oli pahoissa vaikeuksissa piskuisen Salernitanan kanssa. Vierailija Salernitana karkasi ensimmäisellä puoliajalla kahden maalin karkumatkalle Antonio Candrevan ja Krzysztof Piatekin maaleilla.
Toisella puoliajalla Torinon ylpeys kuitenkin kiri rinnalle. Ensin Bremer osui puoliajan alussa, ja kolmannella lisäminuutilla kokenut Leonardo Bonucci tasoitti ottelun epäonnistuttuaan rangaistuspotkussa, mutta potkaisten torjunnasta tulleen irtopallon sisään.
Tämän jälkeen vasta alkoikin show.
Pari minuuttia Bonuccin maalin jälkeen Juventuksen kärkipelaaja Arkadiusz Milik puski pallon maaliin. Osumastaan riehaantuneena Milik repi paidan päältään pois, mistä hän sai varoituksen, joka oli hänelle toinen ottelussa. Niinpä Milik ajettiin kentältä ulos.
Milikin osumaa mentiin tarkastamaan videolta. Lopulta ottelun päätuomari oli sitä mieltä, että paitsiotilanteessa ollut Bonucci vaikutti peliin Milikin puskun jälkeen paitsion arvoisesti.
Tilanteesta nousi hillitön kärhämä, jonka seurauksena jo aiemmin punaista korttia katselleen Milikin lisäksi ulos ajettiin Juventuksen päävalmentaja Massimiliano Allegri ja pelaajista Juan Cuadrado. Myös Salernitanan Federico Fazio sai punaisen kortin.
Juventus-Salernitana oli harvinaisen dramaattinen loppuhetkien osalta
Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!