Video: Juho Talvitie ratkaisijana Belgian pääsarjassa – komea voittomaali lopussa

21-vuotias suomalaislaituri Juho Talvitie nousi ottelun sankariksi tekemällä voittomaalin sunnuntaina Belgian pääsarjassa.

Lommel SK voitti kotikentällään KAA Gentin numeroin 2–0 (0–0) Belgian pääsarjassa, Jupiler Pro Leaguessa, sunnuntaina.

Kotijoukkue Lommelin Juho Talvitie aloitti ottelun vaihtopenkillä, mutta pääsi toisella puoliajalla kentälle ja käytti saamansa mahdollisuuden tehokkaasti. Suomalainen pelasi ottelussa 26 minuuttia ja viimeisteli voittomaalin 82. minuutilla.

Lue myös:

Osuma oli Talvitielle ensimmäinen Belgian pääsarjassa tällä kaudella, ja lisäksi hän on kirjauttanut kaksi maalisyöttöä. Talvitie on pelannut kuluvalla kaudella yhdeksässä sarjaottelussa, joista seitsemässä hän on kuulunut avauskokoonpanoon.

Talvitie siirtyi Ilveksen junioreista Lommel SK:n organisaatioon vuonna 2021. Hän on viime vuosina pelannut lainasopimuksella Hollannin pääsarjajoukkue Heraclesissa ja NAC Bredassa.

18 joukkueen Jupiler Pro Leagueta on pelattu nyt kymmenen kierrosta. Kärjessä on Club Brugge (27 pistettä) ja toisena Union St. Gilloise (27 pistettä). Lommel on puolestaan seitsemäntenä (15 pistettä).

Juho Talvitie ratkaisee

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

KATSO MYÖS: Video: Lionel Messi jallitti puolustajia upealla soololla – uran 937. osuma ratkaisi voiton

Edellinen artikkeliEnglannin Mark Bellingham teki 7 maalia Irlannin verkkoon yli 50-vuotiaiden maaottelussa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän