Jari Litmanen sai korkin silmäänsä – antoi allekirjoitusbonuksen takaisin!

Tänään 48-vuotta täyttävä Jari Litmanen kärsi urallaan useista loukkaantumisista. Yksi sai hänet palauttamaan allekirjoitusbonuksen.

Edellisellä kaudella saksalaista Hansa Rostockia edudstanut Jari Litmanen siirtyi ruotsalaisen Malmö FF:n riveihin heinäkuussa 2005. Vaikka ”Litti” viettikin ruotsalaisseurassa kaikkiaan kaksi ja puoli vuotta, ehti hänelle kertyä vain kymmenen pelattua ottelua joukkueen riveissä.

Syynä vähäiseen pelimäärään olivat jatkuvat loukkaantumiset, joista osa meni jo koomisuuden puolelle.

Kenties kaikkein erikoisimman loukkaantumisensa Litmanen koki kesäkuussa 2006, kun Malmön urheilujohtaja Hasse Borg avasi limonadipullon nuuskapurkilla. Paineella auenneen pullon korkki lensi suoraan epäonnisen Litmasen silmään, jonka seurauksena hänen verkkokalvonsa vaurioitui. Vamman seurauksena Litmanen joutui olemaan useita kuukausia sivussa pelikentiltä.

Loukkaantumisten aikaan Malmön puheenjohtajana toiminut Bengt Madsen paljasti myöhemmin Litmasesta asian, joka nosti kuninkaana tunnetun taiturin arvostusta entisestään.

– Hän oli niin hiton reilu. Hän vain sanoi: ”En tule kuntoon ja te maksoitte minulle allekirjoitusbonuksen, saatte sen takaisin”, Madsen kertoi.

Litti maksoi allekirjoitusbonuksen takaisin oudon vamman jälkeen

Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

Edellinen artikkeliJari Litmanen 48 vuotta: Upea saksipotkumaali FC Lahden paidassa
Seuraava artikkeliVideo: Barcelona reagoi tasapeliin legendaarisella Kummeli-sketsillä!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän