Ilves vahvistuu monikäyttöisellä SJK-puolustajalla

ilvesjalkapallo24-vuotias laitapuolustaja Teemu Penninkangas siirtyy Ilvekseen yksivuotisella pelaajasopimuksella.

194-senttinen Penninkangas siirtyy Ilvekseen SJK:sta. Mies on pelannut urallaan myös laitahyökkääjänä, mutta viime kausina hänet on nähty puolustuksessa. Monikäyttöinen pelaaja siirtyy Tampereelle erittäin luottavaisin mielin.

”Ilves oli ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut minusta ja kauden jälkeen mietin pitkään eri vaihtoehtoja. Kuitenkin keskustelut, mitä kävin päävalmentaja Jarkko Wissin kanssa, tekivät minuun vaikutuksen. Ja se, että hänellä oli selkeät visiot, mitä hän minusta haluaa pelaajana. Uskon, että hänellä ja koko valmennustiimillä on paljon annettavaa minulle ja kehittää minua pelaajana”, Penninkangas kertoo Ilveksen verkkosivuilla.

Lue myös:

”Lisäksi olen jutellut parin Ilves-pelaajan kanssa ja olen saanut todella positiivisen vaikutelman seurasta ja seuran tavoista toimia. Ilveksessä pelaa paljon tuttuja pelaajia minulle ja aikoinaan samassa seurassa pelanneita, joten sekin osaltaan helpottaa pääsemistä mukaan uusiin kuvioihin. Olen varma, että tämä oli minulle tässä vaiheessa paras ratkaisu ja odotan innolla että pääsen treenaamaan ja pelaamaan joukkueen kanssa!”, perustelee Penninkangas siirtopäätöstään.

Penninkangas kuului SJK:n organisaatioon vuodesta 2010 lähtien. Viime kaudella hän pelasi Veikkausliigassa 26 ottelua ja teki kaksi maalia. Mies jakelee kiitoksia entiselle seuralleen.

”SJK tulee tottakai olemaan aina itselleni erityinen seura, sillä pelasin siellä jo Kakkosesta lähtien. Koko seura ja itse siinä samalla saavutimme todella paljon. Nyt kuitenkin oli tunne, että on aika siirtyä muualle uuteen ympäristöön ja uusien toimintatapojen äärelle – ja se jo osaltaan tekee kehitykselleni hyvää.”

”Uskon täysin, että ilveksellä on realistiset mahdollisuudet kamppailla mitaleista ensi kaudellakin ja itse teen töitä täysillä sen eteen, että auttaisin joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Ja silloin menen myös itse eteenpäin pelaajana”, kommentoi Penninkangas.

Ilveksellä on jo 23 pelaajasopimusta kaudelle 2017.

Maalivahdit:
1 Mika Hilander
32 Antti Kuusinen
## William Rosenlöf (VIFK –> Ilves)

Puolustus:
2 Antti Hynynen
4 Felipe Aspegren
5 Jani Tanska (FC Lahti –> Ilves)
16 Tatu Miettunen
25 Antti Koskinen
27 Martti Haukioja
## Teemu Penninkangas (SJK –> Ilves)

Keskikenttä:
7 Marco Matrone
8 Iiro Järvinen (JJK –> Ilves)
14 Tuure Siira
15 Lauri Ala-Myllymäki
17 Eero Tamminen (VPS –> llves)
19 Jaakko Juuti
20 Reuben Ayarna
22 Emile Paul Tendeng
24 Artturi Ruuth

Hyökkäys:
11 Mikael Soisalo
13 Yunus Sentamu
26 Antto Hilska
## Tuco (SJK –> Ilves)

Lähde: Ilveksen verkkosivut

coolbet_tagline_logo_RGB_original