Huuhkajille vierasvoitto Pohjois-Irlannista – Benjamin Källman ratkaisijana

Huuhkajat taisteli ja sai haettua täydet kolme pistettä Pohjois-Irlannista. Benjamin Källman viimeisteli voittomaalin.

Suomi kaatoi vieraskentällä Pohjois-Irlannin numeroin 0-1 (0-1) EM-karsintojen H-lohkon toisella ottelukierroksella sunnuntai-iltana.

Ottelun avausjakso eteni tasaisena. Suomi meni johtoon 28. minuutilla, kun Robin Lod laittoi pallon maalille, ja Teemu Pukin jalan kautta pallo ajautui Benjamin Källmanille, joka laukoi pallon reppuun, 0-1!

Pohjois-Irlanti oli lähellä tasoitusta avausjakson lopulla, kun Dion Charles pääsi laukomaan avopaikasta. Lukas Hradecky otti kuitenkin jälleen kerran tyylikkään lähitorjunnan. Tauolle mentiin Suomen johdossa.

Pohjois-Irlanti painaa, Suomi puolustaa

Toisella jaksolla Pohjois-Irlanti alkoi painaa kunnolla päälle ja Suomi oli alakynnessä. Tunnin kohdilla pallo oli Suomen maalissa, mutta erotuomari näki käsivirheen, joten osumaa ei hyväksytty.

Pohjois-Irlanti haki tasoitusta, mutta Suomen puolustuspelin tiivistyttyä jäivät huippupaikat vähiin. Näin ollen Suomelle todella tärkeä vierasvoitto, vaikka peliesitys toki jätti paljon parannettavaa.

Tilanne H-lohkossa on erittäin tasainen. Suomen seuraavat ottelut ovat kesäkuun puolivälissä Olympiastadionilla, jossa vastassa ovat Slovenia ja San Marino.

KATSO MYÖS: Video: Jymypaukku EM-karsinnoissa – Kazakstan voitti Tanskan!

Maaliskuun avausottelut:

Kazakstan – Slovenia 1-2 (1-0)
Tanska – Suomi 3-1 (1-0)
San Marino – Pohjois-Irlanti 0-2 (0-1)

Su 26.3. Kazakstan – Tanska 3-2 (0-2)
Su 26.3. Slovenia – San Marino 2-0 (0-0)
Su 26.3. Pohjois-Irlanti – Suomi 0-1 (0-1)

Edellinen artikkeliVideo: Jymypaukku EM-karsinnoissa – Kazakstan voitti Tanskan!
Seuraava artikkeliVideo: Ronaldo teki taas kaksi maalia EM-karsinnoissa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän