Huuhkajien lokakuun kotimatseihin pääseekin yleisöä – UEFA lievensi rajoitteita

Euroopan jalkapalloliitto UEFA on ilmoittanut lievennyksistä yleisörajoituksiin kansainvälisissä otteluissa. Huuhkajien Nations Leaguen kotiotteluihin Bulgariaa ja Irlantia vastaan voidaan siis ottaa myös yleisöä.

Yleisön määrää on edelleen vahvasti rajoitettu, mutta askel kohti normaalia on merkittävä. UEFA:n päätöksen mukaan korkeintaan 30 prosenttia katsomokapasiteetista voi olla käytössä ja kansalliset rajoitukset voivat pienentää tätä osuutta.

Olympiastadionille voidaan arvion mukaan ottaa yleisöä noin 7500-8000 katsojaa. Palloliitto käy tarkkaan läpi tilanteen niin UEFA:n ohjeistuksen kuin Suomen viranomaisohjeistuksen osalta varmistaakseen määräysten mukaisen ja mahdollisimman turvallisen ottelutapahtuman järjestämisen. Tarkemmat ohjeistukset ottelun turvallisuuteen liittyen tullaan antamaan alkuviikosta.

”Tämä on totta kai hieno uutinen meille kaikille ja ennen kaikkea joukkueelle, joka saa hienosti tukeneen kotiyleisön jälleen tuekseen. Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että vastuullisuutta ei voi liikaa korostaa”, kommentoi Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande.

Liput Huuhkajien matseihin pian myyntiin

Pääsyliput tulevat myyntiin vasta, kun kaikki turvallisuusseikat on käyty tarkkaan läpi. Sunnuntaina 11.10. pelattavan Suomi-Bulgaria -ottelun pääsyliput tulevat ennakkomyyntiin etuosto-oikeuden omaaville tiistaina 6.10. ja yleiseen myyntiin keskiviikkona 7.10. Keskiviikkona 14.10. pelattavan Suomi-Irlanti ottelun pääsyliput tulevat vastaavasti ennakkomyyntiin keskiviikkona 7.10. ja yleiseen myyntiin torstaina 8.10.

Etuosto-oikeus pääsylippuihin on Palloliiton maajoukkueiden kuukausikirjeen tilaajilla.

Maajoukkueiden kuukausikirjeen voit tilata täältä.

Kaikki maajoukkuekirjeen ma 5.10. klo 23.59 mennessä tilanneet saavat etuosto-oikeuden molempiin lokakuun kotiotteluihin.

Kaikki pääsyliput tulevat myyntiin Lippu.fi-palvelun kautta. Olympiastadionilla ei myydä lippuja ottelupäivinä.

Lähde: Palloliitto

— —

B-liigan 4-lohkoa on pelattu nyt kaksi kierrosta ja kärjessä on kuudella pisteellä Wales. Suomi on kakkosena kolmella pisteellä. Bulgarialla ja Irlannilla on kasassa yksi piste.

NATIONS LEAGUE:
Su 11.10. klo 16:00 Irlanti – Wales
Su 11.10. klo 19:00 Suomi – Bulgaria
Ke 14.10. klo 19:00 Suomi – Irlanti
Ke 14.10. klo 21:45 Bulgaria – Wales

— —
KATSO MYÖS: Huuhkajien maaottelut näkyvät Ylellä vuosina 2022–2028!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän