HIFK:n suunnitelmissa pelata ottelunsa ensi kaudella Olympiastadionilla

 

Ensi kaudella Ykkösessä pelaavalla HIFK:lla on isoja suunnitelmia.

Olympiastadionille suunnitellaan remonttia, mutta sielä keretään pelata vielä kaksi kautta jalkapalloa. Nyt onkin mahdollisuus, että HIFK pääsee pelaamaan Stadikan viheriöille otteluitaan. Viimeksi seurajalkapalloa on pelattu siellä noin 14 vuotta sitten HJK:n toimiesta. HJK siirtyi uudelle stadionille, joka silloin tunnettiin nimellä Finnair-stadium.

”Meillä on kolme vaihtoehtoa, eikä Brahen kenttä ole yksi niistä”, HIFK Soccerin puheenjohtaja René Österman kertoo tänään ilmestyneessä Urheilusanomissa. Muita vaihtoehtoja ensi kauden pelikentäksi ovat Sonera Stadium, sekä Pallokenttä.

HIFK pelasi viime kaudella ensimmäiset ottelut Brahen kentällä, mutta siirtyi lopulta pelaamaan Pallokentälle. Brahen kenttä on nykyään sellaisessa kunnossa, ettei sielä voi pelata.

HIFK on pelannut huippuvuosinaan ottelunsa Olympiastadionilla. Se on pelannut SM-sarjassa 29 kautta, joista viimeisin 1972. Mestaruuksia on tilillä 7, näistä viimeisin vuodelta 1961.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän