
Kolmosessa pelaavan HIFK:n edustusjoukkueen pelaaja joutui perjantai-iltana 18.7.2025 epämiellyttävään ja uhkaavaan tilanteeseen.
Pelaaja liikkui vapaa-ajallaan Helsingissä seuran treenipaita päällään. Reilu kymmenen toisen seuran kannattajaa piiritti pelaajan, ja kaksi henkilöä kävi häneen käsiksi.
HIFK tuomitsee tapahtuneen jyrkästi. Seura seisoo täysin pelaajansa tukena ja muistuttaa, että kaikkien on voitava liikkua kaupungilla rauhassa – riippumatta siitä, minkä seuran värejä kantaa.
Tapahtuneesta on tehty rikosilmoitus. HIFK toivoo, että koko jalkapalloyhteisö kantaa vastuunsa ja edistää yhdessä väkivallatonta ja turvallista kannattajakulttuuria.
HIFK on tällä hetkellä Kolmosen Etelä C -lohkon kärjessä, kun kymmenestä ottelusta on kasassa komeasti 27 pistettä.
Lähde: HIFK








