HIFK voitti Ykkösen kärkimatsin ja on lähellä nousua Veikkausliigaan

Jalkapallon Ykkösessä pelattiin lauantaina iltapäivällä kärkikamppailu. HIFK kaatoi KPV:n ja helsinkiläisjoukkue on nyt lähellä nousua Veikkausliigaan. 

HIFK voitti kärkimatsissa KPV:n numeroin 2-1 (2-1) ja nousi Ykkösen sarjakärkeen. Kokkolalaisten maalitykki Kalle Multanen vei KPV:n vierasjohtoon 8. minuutilla, mutta HIFK tasoitti ja meni heti perään johtoon vartin kohdalla Tuomas Mustosen ja Pekka Sihvolan maaleilla. Enempää maaleja ottelussa ei lopulta nähty.

Lauantaina varmistui myös, että Klubi 04 ja JJK putoavat tulevaksi kaudeksi Kakkoseen. JJK:n alamäki on ollut jyrkkä, sillä se putosi ensin Veikkausliigasta ja nyt saman tien Ykkösestä.

Ykkösen päätöskierros pelataan tulevan viikon lauantaina. HIFK johtaa sarjaa kahden pisteen erolla KPV:hen ja lisäksi helsinkiläisnipulla on selkeästi parempi maaliero.

HIFK kohtaa päätöskierroksella vierasottelussa AC Kajaanin, kun taas KPV kohtaa kotikentällään KTP:n. Kaikella todennäköisyydellä HIFK:lle riittää tasapeli suoraan nousuun ja vierasvoitolla nousu on varma.

— —
KATSO MYÖS: Veikkausliigassa toiseksi viimeinen kierros – SJK kovan paikan edessä Helsingissä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän