Genoa vaikeuksissa Sassuolon isäntänä

Genoa on tänään vaikeuksissa Sassuolon isäntänä, kun Serie A:n 18. kierroksen ottelu pelataan Stadio Luigi Ferrarisin nurmella. Sarjassa viimeisenä oleva Genoa ei ole viime aikoina onnistunut pistetiliä juurikaan kartuttamaan.

Kotijoukkue Genoan edellinen kolmen pisteen voitto on nähty 26. lokakuuta kotinurmella. Tällöin vastassa oli Jesse Jorosen edustama Brescia. Sen jälkeen joukkue on hävinnyt viidesti ja pelannut kolmesti tasan.

Hyökkäyspäässä päivän kotijoukkueen tekeminen on takunnut. Paljon puhuvaa on se, että nuori norsunluurannikkolainen Cristian Kouame on joukkueen paras maalintekijä, vaikka tämä vasemmalla laidalla viilettävä peluri on nähty viimeksi kaksi kuukautta sitten viheriöllä Serie A:ssa. Apua lienee ongelmaan tulossa, sillä Mattia Destro siirtyi Genoaan Bolognasta.

Sassuolon otteissa on sen sijaan ollut tason vaihtelua. Kotikentällä on ollut vaikeaa, mutta vieraissa on viime ottelut sujuneet. Viidestä edellisestä vierasottelusta on saldona kaksi voittoa ja kolme tasapeliä. Sassuolo on myös onnistunut olemaan huomattavasti Genoaa tehokkaampi. Suurimmat kiitokset tästä kuuluvat duolle Francesco Caputo & Domenico Berardi. Molemmilla pelureilla on kasassa kahdeksan liigamaalia.

Pelivihjeessä tartutaan vierasjoukkueen hyvään kertoimeen. Genoan heikot otteet eivät juurikaan kertoimissa tunnu näkyvän ja Sassuolo on laskettu todelliseksi altavastaajaksi. Jopa tasapelin uhan poistava kohde saa sen verran mojovaa kerrointa, että siihen isketään kiinni.

Pelivihje: Sassuolo, tasapeli ei vetoa (2.31 @Coolbet)

Artikkelissa on käytetty kirjoitushetken kerrointa ja se voi muuttua ennen ottelun alkua.

LYÖ VETOA!

Video: MLS:ssä rankkarikisat suoritettiin läpiajoina vuoteen 1999 asti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän