Gary Neville 43 vuotta – todellinen seuralegenda

Neville Puoliaika

Neville Puoliaika

Seurauskollisuus on tämän päivän jalkapallomaailmassa melkoisen katoava luonnonvara. Yksi nimi, joka seurauskollisuudesta väistämättä tulee mieleen, on Gary Neville, joka pelasi koko uransa Manchester Unitedissa. Tänään sunnuntaina Neville täyttää 43 vuotta.

Neville oli osa kuuluisaa Manchester Unitedin ”Class of ’92:sta”, johon kuuluivat myös muun muassa David Beckham sekä Paul Scholes. Oikea laitapuolustaja pelasikin lopulta Unitedin edustusjoukkueessa vuodet 1992-2011. Hän toimi myös manchesterilaisten kapteenina vuodet 2005-2011.

Neville tunnettiin urallaan todellisena peruspakkina, joka ei paljon maaleilla mässäillyt. Mies teki ”Punaisten Paholaisten” paidassa 602 ottelussa kuitenkin 7 osumaa.

Pokaaleja Gary pääsi urallaan nostelemaan. Hän voitti Man Utd:n paidassa peräti 20 pokaalia, joiden joukossa kahdeksan Valioliiga-mestaruutta, kolme FA Cupin voittoa ja kaksi Mestarien liigan voittoa.

Peliuransa jälkeen Gary Neville on toiminut muun muassa Englannin maajoukkueen apulaismanagerina sekä Valencian managerina Espanjan La Ligassa. Todellinen seuralegenda.

Katso tribuuttivideo Gary Nevillen upeasta urasta alta:

Lisää uutisia brittikentiltä löydät TÄÄLTÄ!

Edellinen artikkeliTOP5: Se toinen Ronaldo – oudoimmat ennätykset
Seuraava artikkeliBrasilian MM-kisat 1950 – historian suurin sensaatio

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän