Futiksen MM-kisojen pintapuolinen paketointi

On aika painia ihan tosissaan kaikkein kauneimman ympärillä. Kyllä, futiksen MM-kisat, kerran neljässä vuodessa ihmistä erektoivat orgiat. En lähde tässä moraalisten kysymysten pariin enkä eettiseen politisointiin, vaikka aihetta olisi paljonkin vaan jätän kyseiset keskustelut toisiin tilanteisiin. Keskityn nyt juurikin siihen kaikkein maistukaisimpaan eli peliin, pelaajiin ja matseihin. 

Moni on kysellyt meikäläiseltä turnauksen ennakkosuosikeista. Aina niin ihana kysymys, johon löytyy tässä kohtaa useampi potentiaalinen vastaus. Muotoilen näin: en yllättyisi, jos vuoden 2022 mestari tulisi Etelä-Amerikasta. Brasilia on vahva, mutta niin on Argentiinakin, ja kyllähän saattaisin jopa iloinen Messin puolesta olla, jos hän pokaalia pääsisi nostelemaan. 

Entäpä Portugali? Portugali on jopa yllättävän kova, mutta nouseeko ryhmä lahjakkaita vääntäjiä kokonaisuudeksi, joka haastaisi muut suosikit todenteolla pyttyjahdissa? Entä vaikuttavatko Cristiano Ronaldon viime aikojen kiukuttelut ja lausunnot myös maajoukkueen ilmapiiriin? 

Ennakkoon kisojen yksi mielenkiintoisimmista lohkoista on juurikin Brasilian edustama lohko G, jossa palloilevat myös viimeisen parin vuoden aikana harvakseltaan hävinnyt Serbia, vahvaakin puolivahvempi Sveitsi sekä statistin rooliin tuomittu Kamerun. Mikäli Brasilia lähtee liikaa alisuorittamaan, saattaa se kaikkien yllätykseksi joutua yllättävän tiukkoihin paikkoihin. Muun muassa Dusan Tadicin, Aleksander Mitrovicin, Dusan Vlahovicin ja Sergej Milinkovic-Savicin tähdittämä Serbia on hyökkäysvoimaltaan joukkue, jolla on selkeä mahdollisuus kikkailla itsensä alkulohkosta jatkoon ja jopa ensimmäisestä jatkopelistäkin eteenpäin. 

Entäpä perinteiset tahkoajamaat Saksa, Ranska ja Espanja? Kyllä, pitkälle livahdetaan jälleen – tosin Espanja kohdannee ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Belgian, joka saattaa luikahtaa taistosta jatkoon. Myös Hollannilla on omat saumansa menestyä, sillä sen alkulohko on ennakkoon köykäisin, ja lohkovoiton kohdalle sattuessa sen ensimmäinen pudotuspelikierrosvastustaja ei välttämättä ole kovimmasta päästä. Puhutaan Hollannin tekemisestä mitä tahansa, omissa papereissa sen puolustus on kisojen kovinta kaartia. 

Ja sitten se Englanti… vahvasti etenevä Englanti… kenties tällä kertaa… mikä mahtaakaan olla tilanne…? Itse näen Southgaten ryhmän vahvana kokonaisuutena, jonka poreet kuitenkin loppuvat puolivälierissä. Mikäli Englanti onnistuu kaatamaan todennäköisen puolivälierävastustajansa Ranskan, äityy tilanne todelliseksi pokaalijahdiksi. 

Järjestys alkulohkovaiheen jälkeen

Ohessa allekirjoittaneen analyysin tuloksena syntyneet alkulohkojärjestykset. Tämän jälkeen olen siirtynyt pudotuspelikaavion pariin ja pujotellut ryhmiä oman ennakoinnin perusteella matseista jatkoon. Pidän Serbiaa kisojen mahdollisena yllättäjänä, joten Portugalin ja Serbian väliseen neljännesvälierämyräkkään en vielä ole ratkaisua löytänyt. Katsellaan, miten veikkausten kanssa käy. Ja muistakaa: sattumalla saattaa välillä olla yllättävän isokin rooli lopputulemissa…

Alkulohkojen lopputilanne meikäläisen päässä: 

Lohko H

Portugali
Uruguay
Ghana
Etelä-Korea

Lohko G

Brasilia
Serbia
Sveitsi
Kamerun

Lohko F

Belgia
Kroatia 
Marokko
Kanada 

Lohko E 

Saksa
Espanja
Japani
Costa Rica

Lohko D

Ranska
Tanska
Australia
Tunisia

Lohko C

Argentiina
Meksiko
Puola
Saudi-Arabia

Lohko B

Englanti
USA
Wales
Iran

Lohko A

Hollanti
Senegal
Ecuador
Qatar

Neljännesvälierät:

Hollanti-USA
Englanti-Senegal
Argentiina-Tanska
Ranska-Meksiko 
Saksa-Kroatia
Belgia-Espanja
Brasilia-Uruguay
Portugali-Serbia

Puolivälierät:

Ranska-Englanti
Serbia/Portugali-Belgia
Argentiina-Hollanti
Brasilia-Saksa

Välierät:

Ranska-Serbia/Portugali
Argentiina-Brasilia

Finaali:

Brasilia-Ranska

Voittaja? Miettikääpä itse. Ja kyllä, saatan olla myös totaalisen väärässä.

Muutama pelivalinta

Kerroin Brasilian ja Ranskan väliselle finaalille on kirjoitushetkellä puolihoukutteleva. Tartun kertoimeen 17,00 erittäin maltillisella panostuksella. 

Lisäksi omassa laarissa lojuu tällä hetkellä panostustasolla 4/5 sisään sullottu valinta ’Hollanti etenee vähintään puolivälieriin asti’ kertoimella 1,72

Lisää valintoja putoilee framille myöhemmin. Kertoimet ovat kirjoitushetken kertoimia ja saattavat muuttua. 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän