Slavia Prahalla zäänssi-niminen mahdollisuus trimmailla viimeistelyään

Torstai ja Eurooppa-liiga. Slavia Praha kiinnostaa, vaikka joukkueen maalinteko-ongelmat ovat olleet juurikin Eurooppa-liigassa ilmeisiä. Tilanteita luodaan, muttei kuti lennä kaakeliin millään. Kotoisessa sarjassahan byyrejä syntyy liukuhihnalta, ja kotinurmella jalkoihin on jätetty muun muassa Plzen rasvaisin 4-0 -lukemin.

On totta, että Slavialle riittää tänään jatkoonpääsemiseksi tasuri, mutta en jotenkaan jaksa nähdä tsekkiläisten lähtevän liikaa kotinurmellaan puolustelemaan – varsinkin, kun vastassa on ensimmäisessä lohkokohtaamisessa hieman epäansaitusti pisteet napsinut ja muutenkin pienoiseen epävireeseen äitynyt Zenit.

Zenithän on lohkovoittonsa jo varmistanut, joten kokoonpanossa nähtäneen jonkin verran kierrätystä. Kierrätys on osittain suorastaan pakollista, sillä sivussa runkoukkeleista ovat keskikentän Leandro Paredes, hyökkäyspään pelote Dzyuba sekä puolustuslinjan avainmies Ivanovic. Kotijoukkueen ainoa merkittävä poissaolija näyttäisi olevan puolustaja Boril.
Slavia on mielestäni hieman alisuorittanut tämän kauden Eurooppa-liigassa.

Alisuorittaminen on osaltaan johtunut heikosta viimeistelystä, mitä varmasti lähdetään tänään parantamaan. Slavia Praha oli selkeästi hallitsevampi osapuoli koko ottelun ajan jo Venäjällä; maalintekoyritykset kirjattiin prahalaisille 25-6 (maalia kohti 11-2) ja kulmapotkut 13-2. Zenitillä ei panosta ottelussa illalla ole, mikä tulee näkymään pakollisten poissaolojen lisäksi muutamana muuna peluutuksena ja näin ollen varmasti antaa kotijoukkueelle lisämahdollisuuden maalintekotilanteiden luomiselle. Nyt pitää sitten vain osua karmeihin, ei byyrariin.

Zenit on ollut kotimaansa kamaralla viime aikoina heikossa iskussa; kolmessa viimeisessä vierasmatsissa (kaksi sarjaottelua ja yksi cup-koitos) on omiin päästelty peräti yhdeksän maalia. Myös kotinurmella tuli takkiin edellisessä ottelussa Kazanilta 1-2 lukemin. Slavia Praha puolestaan on tehtaillut Tsekin liigassa kauden yhdeksässä kotimyräkässään yhteensä 26 maalia, ja vaikka Venäjän liiga Tsekin vastaavaa hieman tasokkaampi onkin, näen vallitsevissa olosuhteissa Slavian pojilla mukavan mahdollisuuden trimmailla viimeistelyään. Slavia Praha o1,5 kertoimella 1,68 on sisällä, harkinnassa oli myös aasialainen tasoitus Slavia Praha -1.

Näinpä näin, sitten vain pällistelemään pyllymyräköitä.

Katso markkinoiden parhaat kertoimet Coolbetilta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän