Eurooppa-liiga: Bodø/Glimt – Arsenal 13.10.2022

Viime viikolla Lontoossa numeroin 3-0 tykkimiehille taipunut Bodø/Glimt pääsee isännöimään tänään Arsenalia Norjassa.

Norjalaiset kaipaavat tänään kipeästi pisteitä, jotta taival Eurooppa-liigassa ei tyssää pelkkään lohkovaiheeseen. Haaste ei ole helppo, sillä Gunners on pelannut vakuuttavinta sesonkia miesmuistiin. Lontoolaiset ovat Valioliigan piikkipaikalla ja myös europeleissä tappioton.

Suoran vierasvoiton kertoimet on tänäänkin suhteellisen poljetut, etenkin kun avauksessa nähtäneen kavereita perusrungon ulkopuolelta. Eddie Nketiah on saanut vastuuta näissä karkeloissa ja maalinnälkää varmasti taas riittää. Nuoren englantilaisen maalille ottelun aikana saa kertoimen 2.12. Toinen, rohkeampi haku voisi olla positiivisia näyttöjä antanut Fábio Vieira. Lontooseen täksi kaudeksi saapunut portugalilainen heilutti viime viikolla Bodø/Glimtin reppua ja allekirjoittaneen papereissa kentän kirkkaasti paras pelaaja.

Lue myös:

Vaikka kummankaan edellä mainitun maalia ei suoraan lapulle otetakaan, uskotaan siihen että tulostaululla tapahtuu. Molempien tekemälle maalille ja yli 2.5 golazon rajan ylitykselle maksetaan varsin mukavaa kerrointa 2.10, joka poimitaan liuskalle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän