Video: Espanja välieriin – vaihtomies Mikel Merino teki voittomaalin jatkoajan lopussa!

Espanja on ensimmäinen maa neljän parhaan joukossa EM-kisoissa. Upean ottelun ratkaisumaali syntyi jatkoajan lopussa.

Espanja kaatoi isäntämaa Saksan jatkoajalla numeroin 2-1 (0-0) EM-kisojen puolivälierissä Stuttgartissa perjantaina.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin toisen jakson alussa. Vasta 16-vuotias Lamine Yamal syötti ja Dani Olmo laukoi pallon reppuun, 1-0 Espanjalle.

Saksa haki tasoitusta ja sai luotua useammankin hyvän paikan. Lopulta 89. minuutilla tasoitus nähtiin, kun Joshua Kimmich jatkoi pallon hienosti päällään takaviistoon, missä Florian Wirtz laukoi pallon verkkoon, 1-1.

Jatkoajan lopussa kaikki alkoivat jo odotella rankkarikisaa, kun Espanja ratkaisi. Vaihtomies Mikel Merino puski Olmon keskityksen verkkoon 119. minuutilla. Ja näin Espanja välieriin.

Saksan kisat päättyivät siis tähän. Samalla päättyi saksalaislegenda Toni Kroosin mittava ja hieno pelaajaura.

Kroos voitti Saksan kanssa MM-kultaa kesällä 2014. Seurajoukkuetasolla hän on voittanut muun muassa kolme kertaa Bundesliigan, neljä kertaa La Ligan ja peräti kuusi kertaa Mestarien liigan.

Mikel Merino ratkaisee

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

— — —

Puolivälieräparit

Pe 5.7. Espanja – Saksa 2-1 ja.
Pe 5.7. Portugali – Ranska

La 6.7. klo 19.00 Englanti – Sveitsi
La 6.7. klo 22.00 Hollanti – Turkki

— — —

Välierät

Ti 9.7. klo 22:00 Espanja – Portugali/Ranska
Ke 10.7. klo 22:00 Välierä

— — —

Finaali

Su 14.7. klo 22:00 Finaali

— — —

Edellinen artikkeliEM-puolivälierät käyntiin – tässä Espanjan ja Saksan avauskokoonpanot
Seuraava artikkeliVideo: Venezuelan Salomón Rondón painoi häikäisevän maalin 40 metristä Copa American puolivälierissä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän