Ennakko: Hollanti v Chile

720px-WC-2014-Brasil.svg_

 

 

Illan ensimmäisessä ottelussa kohtaavat Hollanti ja Chile. Avauspotku pyörähtää klo 19.00.

 

B-lohkossa kaksi ensimmäistä peliä voittaneet maat lähtevät otteluun jatkopaikka jo varmistettuna. Molempien motivaationa mielessä on lohkovoitto. Lohkovoittaja välttäisi A-lohkon ykkösen jatkopelissä, joka on todennäköisesti Brasilia.

 

Hollanti lähtee otteluun hirvittävällä itseluottamuksella. Espanjan murskaaminen avauskierroksella siivitti oranssipaidat myös voittoon Australiasta. Louis van Gaal saattaa tehdä muutamia vaihtoja avainpelaajien lepuuttaminen ajatuksenaan, mutta toimivaa konetta hän tuskin millään radikaaleilla muutoksilla lähtee sörkkimään.

 

Chilellä on myöskin hyvä draivi päällä. Heillä on kaksi päänahkaa jo vyöllään ja otteluun Hollantia vastaan he lähtevät takuuvarmasti samalla ilmeellä kuin kahteen edelliseenkin. Huikean intensiiviseen ja rohkeaan prässipeliin perustuva paletti on toiminut Australia-ottelun yskähtelyistä huolimatta loistavasti. Chileläiset nollasivat maailmanmestari -Espanjan täysin edellisessä pelissä.

 

Näiden kahden maan ottelusta on lupa odottaa erittäin viihdyttävää ja tasaista jalkapalloiltaa!

 

Lisäjännityksenä kannattaa iskeä vedot Betssonin sivuilla tästä linkistä.

 

Puoliaika.comin toimituksen illan haut ovat seuraavanlaiset.

 

Maalijuhlia kisoissa viettänyt Hollanti on kokeilemisen arvoinen kertoimella 2.55.

hollit

 

Toinen vetomme on Hollannin Nigel de Jongin keltainen kortti. Kovaotteinen de Jong on aina korttiherkkä pelaaja, joten kokeilemme tätä kertoimella 3.10.

nigeldegjong