Ennakko: Hollanti – Costa Rica

brazil world cup

 

Olisiko tänään iltaottelussa on tarjolla yllätystä?

Juuri ja juuri hieman kyseenalaisesti viime ottelusta edennyt Hollanti voi lähteä tänään kotiin, sillä piskuinen Costa Rica on elämänsä vireessä.

Materiaaliltaan Hollanti on kyllä valovuosia Costa Ricaa edellä, varsinkin yläkerran kohdalta. Puolustuksessa Hollanti ei vieläkään vakuuta kokemattomuutensa vuoksi.

On todennäköistä, että Hollanti kuitenkin etenee kisoissa, mutta me futisromantikot haluamme uskoa a) sankaritarinointi b) Arjen Robbenin karman ottavan kiinni.

Otteluun toimitus lähtee tässäkin tapauksessa odottamaan runsasmaalista ottelua, joten Betssonilta over 2,5 maalia kertoimella 2,07 on todella hyvä kohde.

Näyttökuva 2014-7-5 kello 10.16.02

Mikäli haluaa elää reunalla, niin Costa Rican suoralle voitolle tarjotaan 7.10 kerrointa.

Näyttökuva 2014-7-5 kello 10.17.44