720px-WC-2014-Brasil.svg_

 

 

Samanaikaisesti Hollanti – Chile pelin kanssa alkaa ottelu Australia – Espanja. Peli pyörähtää käyntiin klo 19.00.

 

Mahdollisuutensa jatkopaikkaan menettäneet maat lähtevät B-lohkon viimeiseen otteluunsa kiillottamaan kisoissa tahriintunutta kilpeään. Varsinkin Espanja, joka on flopannut täydellisesti.

 

Australia on kisoissa esiintynyt varsin hyvin, vaikka tulosten valossa onkin jäänyt nollaan pisteeseen. Maajoukkuelegenda Tim Cahill on maaleillaan pitänyt Australian mukana peleissä ja muutenkin joukkueen esitykset ovat odotuksiin nähden olleet suht pirteitä. Joukkue on uhkunut intoa ennen illan peliä ja lehdistölle on annettu lausuntoja, joissa Espanjan lyömistä on pidetty yhtenä maan jalkapallohistorian tärkeimmistä asioista. Joten tavoitetta joukkueella riittää ainakin.

 

Espanja on ollut kisojen suurin pettymys tähän asti. Yksi suurimmista ennakkosuosikeista koko kisoissa on hävinnyt Hollannille ja Chilelle. Pahinta näissä on ollut esitysten taso, joka on jättänyt asiantuntijat pyörittelemään päitään. Tiki-taka -jalkapallostaan tunnetut espanjalaiset eivät ole pystyneet toteuttamaan pelitapaansa juuri ollenkaan. Molemmissa tappio-otteluissa heiltä on prässätty tila ja aika pois, eikä heidän syöttöpelinsä ole missään vaiheessa edes päässyt käyntiin. Myös puolustus- ja maalivahtiosasto on romahtanut normaalitasoltaan. Hyökkäyspeli on toiminut vain muutamina hassuina hetkinä. Otteluun voidaan odottaakin useita pelaajavaihtoja.

 

Iske otteluun vedot Betssonin sivuilla. Tästä linkistä veikkaamaan.

 

Puoliaika.comin toimituksen haut illan peliin ovat seuraavanlaiset:

 

Haemme otteluun jättiyllätystä ja pelaamme kohteen Australian voiton kautta. Espanja on ylivoimainen suosikki ja vaihtojen myötä he pelaavat todennäköisesti paremmin, mutta toimitus ei voi vastustaa kiusausta kertoimella 7.65.

aus

 

Toinen vetomme on hieman maltillisempi. Ottelun maalimäärä over 2.5, johon ihan toimiva 1.51 kerroin.

over

Jos sinulla ei vielä ole Unibetin tiliä, niin avaa se klikkaamalla tästä.

Ei kommentteja