Emiliano Salaa kuljettaneen lentokoneen hylky löytyi Englannin kanaalista

Cardiffiin ennätyssummalla siirtynyttä Emiliano Salaa kuljettanut lentokone katosi tutkasta maanantaina 21. tammikuuta. 

Alusta asti epäiltiin, että David Ibbotsonin lentämä kone on pudonnut mereen. Nyt asiaan on saatu vahvistus, sillä etsintöjä johtaneen David Mearnsin mukaan koneen romuttunut hylky on löydetty Englannin kanaalista.

Piper Malibu -mallisella pienkoneella matkustanut Sala oli matkalla Ranskan Nantesista Walesin pääkaupunkiin Cardiffiin, jonne hän oli juuri siirtynyt ennätyksellisellä 18 miljoonan euron siirtosummalla.

Runsaasti kummastusta herättänyt pienkonevalinta selittyy sillä, ettei Nantesin ja Cardiffin välillä ole suoraa lentoyhteyttä. Joidenkin tietojen mukaan Sala olisi kieltäytynyt lentämästä reittilennoilla.

Yksityisrahoitteiset etsinnät käynnistettiin uudelleen kuluneena viikonloppuna pian sen jälkeen, kun kaksi todennäköisesti turmakoneeseen kuulunutta istuimen osaa löydettiin Ranskan rannikolta.

Tutkijoiden mukaan sekä Salan että Ibbotsonin perheille on tiedotettu asiasta ja lisätietoa tullaan kertomaan, kun tutkimukset etenevät.

Emiliano Salaa kuljettanut kone on löydetty

https://twitter.com/BBCSport/status/1092326547581739008

Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

– – – – – –

Katso myös: Video: HJK:n veskarilupaus puski maalin naisten Suomen Cupissa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän