EM-kisavihjeet: Saksa – Tanska 29.6

EM-finaali
EM-finaali

Lauantain toiset EM-kisavihjeet tulevat Saksan ja Tanskan välisestä ottelusta. Päivän toinen neljännesvälieräottelu potkaistaan käyntiin klo 22.00.

Saksa – Tanska

Isäntämaa Saksa lähtee illan otteluun ennakkosuosikin asemassa. Saksa voitti A-lohkon komealla 8-2 maalierolla, vaikka Sveitsi meinasikin viedä lohkovoiton Saksan nenän edestä.

Saksa oli vakuuttava turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta ottelu Sveitsiä vastaan osoitti että Saksaltakin löytyy heikkouksia. Saksa kampesi ottelussa tasoihin aivan ottelun loppuhetkillä kun Niclas Füllkrug iski pallon Sveitsin verkkoon.

Tanska ei ole vakuuttanut suuresti tähän mennessä, vaikka joukkue etenikin jatkoon C-lohkosta kolmella tasapelillä. Tänään Tanskalla on edessään tähän mennessä turnauksen suurin haaste kun vastaan asettuu kivikova Saksa.

Vetovihjeet otteluun

Saksa yli 1,5 maalia (1,80 @Coolbet)

Saksan materiaali on huomattavasti laadukkaampi kuin Tanskalla. Saksan nopeat ja nälkäiset hyökkäyspään pelaajat Jamal Musialan sekä Florian Wirtzin johdolla tulevat aiheuttamaan tänään ongelmia Tanskan puolustuslinjalle.

Tanska lähtee pelamaan tänäänkin todennäköisesti hyvin puolustavalla ryhmityksellä ja näin ollen hyökkäyspeli voi jäädä pahasti piippuun etenkin kun Tanska ei ole saanut tässä turnauksessa lainkaan apuja hyökkäyspeliinsä Rasmus Hojlundilta.

Tanska kykenee haastamaan Saksan kaiken osuessa kohdilleen, mutta me emme usko siihen tänään vaan luotamme kisaisäntä Saksan tulivoimaan ja iskemme vetokupongille Saksan yli 1,5 maalia 1,80 kertoimella.

EM-pudotuspelien 1X2-veikkauskisa! – Jaossa komeat palkinnot!

Edellinen artikkeliVideo: Avustava erotuomari sai lämpöhalvauksen Copa Americassa – maalivahti riensi apuun
Seuraava artikkeliVideo: Italialla ei saumoja – Sveitsi etenee upeasti EM-kisojen puolivälieriin

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän