EM-kisaennakko – Lohko D

Euro 2016 Ranska - D-lohko

Euro 2016 Ranska - D-lohkoPuoliaika.comin katsaus EM 2016 -kisojen D-lohkoon.

D-lohkossa jatkopaikasta taistelevat Espanja, Tšekki, Turkki sekä Kroatia. Espanja etenee jatkoon lohkovoittajana. Kroatia ja Turkki käyvät kovaa kamppailua kakkospaikasta. Tšekin materiaali ei yksinkertaisesti riitä jatkopaikkaan.

Espanja taistelee jälleen mitalista

Vicente Del Bosquen valmentama Espanja lähtee näihin kisoihin puolustavana mestarina ja se onkin kisojen yksi ennakkosuosikeista. Espanja selvitti tiensä vakuuttavasti kisoihin, sillä kymmenestä karsintapelistä se voitti yhdeksän.

Karsinnoissa Espanjan paras maalintekijä oli Paco Alcacer viidellä maalilla, joka ei kisoissa ole mukana. Espanjan ykköshyökkääjä näissä kisoissa tulee olemaan Juventuksen Alvaro Morata, joka pelasi tällä kaudella 47 ottelua ja teki 12 maalia. Moratan pelilliset ansiot eivät näy pelkästään maalien määrässä, mutta maalien määrä suhteutettuna pelattuihin otteluihin on huolestuttavan pieni. Maalinteko ei onneksi lepää pelkästään Moratan harteilla, sillä joukkueesta löytyy Pedron, Iniestan ja Silvan tasoisia pelaajia, joilta on lupa odottaa tehoja. Topparikaksikko Sergio RamosGerard Pique on näiden kisojen parhaimmistoa.

Fifa-rankingin kuudennella sijalla olevan Espanjan joukkue on yksinkertaisesti sen verran kova, että se tulee marssimaan lohkosta helposti jatkoon. Avauskokoonpanon ainoa kysymysmerkki on Morata, mikä kertoo tämän joukkueen kovuudesta.

Katso Espanjan kisajoukkue täältä.

Tšekki – Loistava maalivahti, mutta jatkopaikkaan vaaditaan muutakin

Fifa-rankingissa 29. sijalla olevan Tšekin päävalmentajana toimii Pavel Vrba, jonka valmennuksen alaisena tsekkiläinen Viktoria Plzen nousi eurokenttien vakiokävijäksi.

Tšekki selvitti tiensä kisoihin voittamalla oman karsintalohkonsa, jossa taakse jäivät muun muassa Turkki, Islanti ja Hollanti. Vaikka karsinnat menivät pisteiden valossa loistavasti, Tšekille tehtiin karsinnoissa 14 maalia, joka ei lupaa hyvää Kroatian ja Espanjan tasoisia maita vastaan.

Monivuotinen luottomaalivahti Petr Cech on edelleen loistava maalivahti, mutta pelkällä maalivahdilla ei pitkälle turnauksessa edetä. Tomas Rosicky on joukkueen ainoa todellinen huippuyksilö ja hän esiintyi Arsenalin miehistössä tällä kaudella vain yhdessä FA Cupin ottelussa, joten hänen pelikuntonsa on täysi mysteeri. Rosicky on parhaimmillaan maaginen, mutta loukkaantumisten sävyttämä kausi ei lupaa hyvää kisoja varten.

Tšekin paras maalintekijä karsinnoissa oli keskikenttäpelaaja Borek Dockal, joka viimeisteli neljä maalia. Eniten maaleja tehnyt hyökkääjä oli Milan Skoda, joka teki karsinnoissa vain kaksi maalia. Näillä lähtökohdilla Tšekin kisat jäävät lyhyeksi ja kotimatka alkaa alkulohkon pelien jälkeen.

Katso Tšekin kisajoukkue täältä.

Turkilla todella mielenkiintoinen joukkue – taistelee Kroatian kanssa lohkon kakkospaikasta

Fifa-rankingin 13.sijalla olevalle Turkille Ranskan EM-kisat ovat sen historian neljännet. Edellisen kerran Turkki esiintyi EM-kisoissa vuonna 2008, jolloin maa eteni loistavien peliesitysten myötä aina välieriin asti, jossa Saksa oli lopulta parempi. Joukkuetta tuolloinkin valmentanut Fatim Terih luottaa hyökkäysvoittoiseen jalkapalloon ja hän on nyt kolmatta kertaa Turkin maajoukkueen peräsimessä.

Turkki eteni kisoihin oltuaan karsintojen paras lohkokolmonen. Parhaan lohkokolmospaikan varmistanut maali syntyi karsintojen päätösottelussa Islantia vastaan aivan ottelun loppuhetkillä. Kymmenen karsintaottelun maalisuhde 14-9 kertoo kurinalaisesta puolustuspelaamisesta. Turkin ykköshyökkääjänä kisoihin lähtevä Kiinan pääsarjaan siirtynyt Burak Yilmaz teki karsinnoissa neljä maalia ja Galatasarayn taitava pohjapelaaja Selcuk Inan kolme maalia.

Turkin avauskokoonpanossa riittää taitoa Barcelona-pelaaja Arda Turanin, Besiktas-tähti Oguzhan Özyakupin sekä Bayer Leverkusenissa tuhoa tehneen Hakan Calhanoglun johdolla. Kannattaa näissä kisoissa seurata erityisesti Calhanoglun pelaamista vasemmalla laidalla – hyvänä harhauttelijana ja taitavana laukojana tunnettu Calhanoglu on erittäin vaarallinen 1vs1-tilanteissa ja mies tykkää leikata laidasta keskelle tappavan tehokkaasti.

Kova ja korkea prässipelaaminen oli Turkin vahvuus karsintapeleissä. Turkki on parhaimmillaan, kun se pääsee hallitsemaan peliä pallonhallinnan avulla. Neljän puolustajan puolustuslinjalla pelaava Turkki taistelee tiukasti D-lohkon jatkopaikasta. Espanjaa vastaan tekee tiukkaa ja jatkopaikan kannalta ratkaiseva ottelu pelataan Kroatiaa vastaan.

Katso Turkin kokoonpano täältä.

Kisojen parhaimmistoon kuuluva keskikenttä – lunastaako Kroatia odotukset?

Kroatia sai harjoitella kenraaliharjoituksessaan maalintekoa oikein urakalla, kun San Marino koki tyrmäävän 10-0 tappion. Kroatia eteni historiansa viidettä kertaa EM-kisoihin sijoittumalla omassa karsintalohkossaan toiseksi. Kymmenestä ottelusta kerätty saldo (6 voittoa, 3 tasapeliä ja 1 tappio) on todella vakuuttava. 20 tehtyä maalia ja vain viisi päästettyä maalia on kova suoritus Ante Cacicin johtamalta maajoukkueelta.

Keskikentällä Kroatian pelinrakentelusta kantaa vastuun superkaksikko Luka ModricIvan Rakitic. Materiaali varsinkin hyökkäyskalustoa tarkastellessa on todella laadukas – Kroatian paras maalintekijä karsintaotteluissa oli nopeajalkainen Inter-laituri Ivan Perisic, joka teki kuusi maalia. Hän pystyy pelaamaan myös kärjessä pelaavan Juventus-hyökkääjä Mario Mandzukicin takana kymppipaikalla. Krotian kokoonpanosta kannattaa laittaa erityisseurantaan Real Madridia seuratasolla edustava 21-vuotias Mateo Kovacic, joka on todella monipuolinen laitapelaaja.

Krotian ainoana kysymysmerkkinä voidaan pitää sen puolustusta. Jos avauksen miehet pysyvät kisojen ajan terveenä 34-vuotiaan kapteenin Darijo Srnan johdolla, on loistavalla keskikentällä varustettu Kroatia hankalasti voitettava joukkue. Taistelee D-lohkon kärkipaikoista.

Katso Kroatian kokoonpano täältä.

Puoliajan lohkoveikkaus on seuraava:

  1. Espanja
  2. Kroatia
  3. Turkki
  4. Tšekki

Tälle loppujärjestykselle Coolbet antaa kertoimeksi 6,20. Tsekkaa myös lohkon muut kiinnostavat kohteet Coolbetin saitilta!

Jalkapallon EM 2016 Ranska

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän