Derby County ja Manchester United vastakkain FA Cupissa

Derby County ja Manchester United pääsevät haastamaan toisensa FA Cupissa tänä iltana Pride Park Stadiumilla. Nykyään Derbyn paidassa pelaava ManU-legenda Wayne Rooney pääsee kohtaamaan vanhan seuransa.

Ottelu on FA Cupin viidennen kierroksen viimeinen ja voittajalle on tiedossa paikka puolivälierissä. Vastaan puolivälieriin tulee eilen Tottenhamin rankkareilla kaatanut Norwich.

Tällä hetkellä 13. sijalla Championshipissä oleva Derby County ei ole pelannut ihanteellista kautta. Viime kaudella aina nousukarsintojen finaaliin asti päässyt joukkue on kamppaillut heikkojen tulosten kanssa etenkin vieraskentillä. Sen sijaan kotona Pride Parkilla joukkue on pelannut hyvin. The Rams on hävinnyt koko Championship-kaudella vain kaksi kotiottelua, joka on koko sarjan vähiten.

Manchester United on päässyt viime aikoina kelvolliseen vireeseen. Bruno Fernandesin liittyminen punaisiin paholaisiin on tuonut tasapainoa ManUn pelaamiseen ja meneillään on jopa kahdeksan ottelun tappioton putki. Ole Gunnar Solskjaer on kuitenkin tänään kovan paikan edessä kokoonpanojen suhteen, sillä sunnuntaina tulossa on paikalliskamppailu Manchester Cityä vastaan Valioliigassa. Kierrätystä siis todennäköisesti tullaan näkemään.

Vaikka ManU tuskin ihan täyttä ykkösmiehistöä ei kentälle laittaisikaan, lähtee vierasjoukkue ilman muuta ennakkosuosikkina pelaamaan. Täten pelivalinnaksi muodostuu kohde, jossa Man United juhlii voittoa. Kohteen osuminen edellyttää myös yli 2.5 maalia, sillä allekirjoittanut ei usko Derbyn jäävän maaleitta.

Pelivihje: Manchester United voittaa ja ottelussa yli 2.5 maalia (2.30 @Coolbet)

Artikkelissa on käytetty kirjoitushetken kerrointa ja se voi muuttua ennen ottelun alkua.

LYÖ VETOA!

Tsekkaa video eiliseltä: Norwich tiputti Tottenhamin FA Cupista – Eric Dier ryntäsi katsomoon tappelemaan fanin kanssa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän