Bragan kyydissä torstaihin

Konferenssiliigan pudotuspelit käynnistyvät torstaina, ja ensimmäinen kierros synnyttää heti pientä pakotusta nivusissa. Katsellaan, kuinka varovaisesti ensimmäisiin osaotteluihin lopulta lähdetään. 

Braga – Fiorentina

Bragan kotietu on torstai-illassa ilmeinen – varsinkin, kun Fiorentinan vieraspelaaminen ei oikein missään vaiheessa ole tällä kaudella istunut uomiinsa. Vasta sijalla 14 Serie A:ssa kyntävä Italianon miehistö on saalistanut 11 sarjan vieraspelistään ainoastaan yhdeksän pistettä ja upottanut vain kahdeksan vierasosumaa, ja vaikka vieraspelaaminen on konferenssiliigassa onnistunut puolimaukkaasti, näen Bragan ryhmän lohkovaiheen joukkueita vankempana. 

Braga on hävinnyt marraskuun alun jälkeen kahdesti (rumasti) Sportingille, muuten viheriöiltä on poistuttu tappioitta. Kotipelaaminen on ollut vahvaa, ja kotipelaamisen selkeän ryhdin on saanut kokea muun muassa Portugalin ykkösryhmä Benfica, joka poistui Estadio Municipalilta 3-0 tappio niskassaan. 

Fiorentina koki edellisessä myräkässä Juventuksen vieraana 1-0 tappion. Pientä valoa koppiin toi fakta, jonka mukaan joukkue loi maaliodottamaa lukeman 0,7 verran – pienemmilläkin lukemilla on tällä kaudella menty. Mitä kokoonpanoihin tulee, sekä Braga että Fiorentina näyttäisivät pääsevän matsiin ilman merkittävämpiä poissaoloja. 

Pelivalinta 

Bragan vire on mukava, Fiorentinan hieman kyseenalaisempi. Muistakaamme toki, että Serie A on Portugalin liigaa tasokkaampi, mutta kotietu, Bragan vertailun kestävä materiaali sekä kotipelityyli antavat aihetta seuraavanlaiselle valinnalle: 

Braga tasapeli ei vetoa, kerroin 1,82

Kaikki lukeman 1,76 ylittävä kelpaa meikäläiselle, panostasoksi asetan lukeman 2,5/5.

Kertoimet ovat kirjoitushetken kertoimia ja saattavat muuttua. 

Edellinen artikkeliVideo: Hämmentävä hetki Malesian liigassa – Tuomari tönäistään voimalla kumoon, eikä anna edes varoitusta
Seuraava artikkeliVideo: Manchester City voitti Valioliigan kärkiottelun – Takehiro Tomiyasu teki karmean mokan

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän