Australian tuhkimotarina päättyi – Argentiina puolivälieriin

MM-kisojen yksi suurimmista yllättäjistä, Australia, kohtasi parempansa lauantai-iltana. Lionel Messin johtama Argentiina oli liian vahva.

Argentiina voitti Australian numeroin 2-1 (1-0) MM-kisojen neljännesvälierissä lauantai-iltana.

Ottelun 1–0-osuma syntyi 35. minuutilla. Maalintekijänä oli loistavan pelin pelannut supertähti Lionel Messi, jonka kliininen sijoitus painui verkkoon. Argentiina hallitsi avausjaksoa, mutta Australia puolusti odotetun tiiviisti.

Lue myös:

Argentiina lisäsi johtoaan 57. minuutilla. Australian maalivahti Mathew Ryan joutui kovan prässin kohteeksi, menetti pallon ja lopulta Julian Alvarez laittoi pallon reppuun, 2-0. Ottelu näytti jo etenevän Argentiinan rutiininomaiseen voittoon, mutta Australia ei luovuttanut.

Vaihtomies Craig Goodwinin kova kuti kimposi Enzo Fernandezin kautta omiin, ja tilanne oli 2-1. Australia sai luotua pari vaarallista tilannetta lopussa, mutta tasoitus jäi haaveeksi. Argentiina oli lähempänä lisäosumia.

Argentiina kohtaa puolivälierissä Hollannin perjantaina 9. joulukuuta.

LUE MYÖS: Jos tarjoukset ja kampanjat MM-kisoihin kiinnostavat, löydät niitä paljon Kampanjat-sivulta

Neljännesvälierät

Lauantai 3.12.2022
Hollanti – USA 3-1
Argentiina – Australia 2-1

Sunnuntai 4.12.2022
Klo 17.00 Ranska – Puola
Klo 21.00 Englanti – Senegal

Maanantai 5.12.2022
Klo 17:00 Japani – Kroatia
Klo 21:00 Brasilia – Etelä-Korea

Tiistai 6.12.2022
Klo 17.00 Marokko – Espanja
Klo 21.00 Portugali – Sveitsi

— — —

Puolivälierät

Perjantai 9.12.2022
Klo 17.00
Klo 21.00

Lauantai 10.12.2022
Klo 17.00
Klo 21.00

Välierät

Tiistai 13.12.2022
Klo 21.00

Keskiviikko 14.12.2022
Klo 21.00

Pronssiottelu

Lauantai 17.12.2022
Klo 17.00

MM-finaali

Sunnuntai 18.12.20

Edellinen artikkeliHollanti etenee puolivälieriin – USA jäi jalkoihin
Seuraava artikkeliVideo: Joel Pohjanpalo tykitti kaksi maalia – Venezialle taas voitto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän