Arsenal-puolustajan kausi ohi – edessä todella pitkä sairasloma

Chelsea-ottelussa loukkaantunut Calum Chambers on pitkään sivussa kentiltä. (Kuva: Getty Images)

Calum Chambers loukkaantui viime sunnuntain Chelsea-ottelussa. Nyt Arsenal-puolustajan kauden vahvistettiin olevan ohi. 

Arsenal vahvisti torstaina verkkosivuillaan, että puolustaja Calum Chambersin kausi on ohi. Englannin A-maajoukkueessa kolmesti esiintyneen laitapuolustajan vasemman polven eturistiside repesi. Tuoreimpien tietojen mukaan hän on sivussa pelikentiltä 6-9 kuukautta.

Chambersin loukkaantuminen pakottanee hiljattain Mikel Artetan komentoon siirtyneen Arsenalin pelaajakaupoille, sillä myös Kieran Tierney ja Hector Bellerin ovat loukkaantuneena. Bellerin saattaa tosin olla pelikunnossa tulevana maanantaina, kun Arsenal kohtaa Mestaruussarjan Leedsin FA Cupissa.

Tierneyn tilanne sen sijaan näyttää synkemmältä, sillä hän loukkasi olkapäänsä joulukuun alussa West Hamia vastaan ja hänen odotetaan palavan kentille vasta maaliskuussa.

Muun maussa The Telegraph kertoo, että Arsenal tavoittelee riveihinsä Bournemouthissa onnistunutta Nathan Akea. Myös RB Leipzigin ranskalaispuolustaja Dayot Upamecanoa pidetään yhtenä Gunnersin mahdollisena kohteena tammikuun siirtoikkunassa.

Arsenal-puolustajan kausi on ohi

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös TÄSTÄ.

– – – – – –

LUE MYÖS: Wayne Rooney debytoi Derbyn paidassa – kapteeninnauha kädessä ja syöttöpiste avausmaaliin

Edellinen artikkeliWayne Rooney debytoi Derbyn paidassa – kapteeninnauha kädessä ja syöttöpiste avausmaaliin
Seuraava artikkeliValioliigan joukkueilla alkaa FA Cup – Merseysiden derby Liverpoolissa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän