AC Oulu pitää kotkalaiset nollilla

AC Oulu pitää KTP:n nollilla – tarina joka kävi toteen jo kertaalleen tällä kaudella. Tämä tapahtui kauden avauskierroksella Kotkassa Arto Tolsa Areenalla, kun oululaiset hakivat 0-1 vierasvoiton Loorents Hertsin pyssyttäessä voittomaalin. Tänään nähdään toisinto nollapelistä.

AC Oulun alakerta on ollut vuorenvarma. Yhdeksään otteluun on joukkue päästänyt vaivaiset kaksi maalia, joka on todella vakuuttava saldo. Valkeakosken Haka on ainoa Ykkösen porukka, joka pääsee lähellekään tuota lukemaa, heilläkin kuusi päästettynä omiin.

Vaikka puolustus on ollut rautainen, on AC Oulu kärsinyt tehottomuudesta. Hyökkäyspäähän on laittaa Ykkösen viime kauden maalikuninkaan Alberto Alvarado Morinin lisäksi suomifutis-legenda Juho Mäkelä. Morin on edelleen nollilla, mutta ”Kirurgi” Mäkelän ketsuppipullo avautui toden teolla edellisottelussa EIF:iä vastaan. Konkarihyökkääjä iski hattutempun ja täysi pistepotti matkasi Ouluun 0-3 tuloksella. Tällä tuloksella aukesi varmasti suuri henkinen lukko, joka on piinannut AC Oulua. Usko on siihen, että tänään erinomaisella pelaajamateriaalilla varustettu ACO tekee Kotkasta selvää.

Kotkalaiset eivät ole maaliakaan iskeneet kahteen edelliseen otteluun. Viime viikolla ensin TPS höykytti kotkalaisia 0-3 ja edellisen ottelun saldona oli 1-0 vierastappio Tampereen Pallo-Veikoille. Mikäli maalinteko ei onnistu edes Ykkösen häntäpään seuraa vastaan, on se valtava haaste sarjan parasta puolustusta vastaan. Tästä syystä noinkin makea kerroin meille kotijoukkueen nollapelistä kelpaa meille enemmän kuin hyvin.

Pelivalinta: KTP ei maalia (2.22 @Coolbet)

LYÖ VETOA!

Lue myös: Suomen suurlupaus siirtyy naisten Mestarien liigan voittajan riveihin

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän