Video: Vinícius Júnior ratkaisi – Brasilia varmisti paikkansa MM-kisoissa 2026

24-vuotias Vinícius Júnior teki ottelun ainoan maalin, kun Brasilia varmisti paikkansa MM-kisoissa 2026 kaksi ottelukierrosta ennen loppua.

Brasilia kaatoi kotikentällään Paraguayn numeroin 1-0 (1-0) Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa keskiviikkoaamuyönä Suomen aikaa.

Ottelun ainoa maali nähtiin avausjakson lopulla. Brasilian Matheus Cunha jakeli oikealta laidalta pallon maalinedustalle, missä Vinícius Júnior laittoi pallon komeasti reppuun, 1-0.

Lue myös:

Tämä voitto varmisti Brasilialle paikan tulevan kesän MM-kisoissa. Myös Ecuador varmisti paikkansa kisoissa jo kaksi kierrosta ennen loppua. Ylivoimaisessa lohkokärjessä porskuttava Argentiina varmisti paikkansa kisoissa jo viime maaliskuussa.

Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa on mukana kymmenen maata, joista peräti kuusi etenee suoraan MM-kisoihin 2026, ja seitsemäskin pääsee vielä jatkokarsintoihin. MM-kisojen 2026 isäntämaat USA, Kanada ja Meksiko ovat automaattisesti mukana lopputurnauksessa.

Vinícius Júnior tekee voittomaalin

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Edellinen artikkeliHuuhkajat kaatoi Puolan ja siirtyi MM-karsintalohkon kärkipaikalle
Seuraava artikkeliVideo: Suomen Cupissa kömpelö oma maali – Klubi 04 kaatoi IFK Mariehamnin

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän