Video: Virgil van Dijk yllättää Liverpool-kannattajan kesken työpäivän Supermarketin parkkipaikalla

Hollantilainen puolustajasuuruus Virgil van Dijk täyttää maanantaina 33 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää!

Maailman parhaana keskuspuolustajana pidetty Virgil van Dijk on pelannut Liverpoolissa vuodesta 2018 lähtien. Syksyllä 2019 Liverpool järjesti mahtavan yllätyksen pitkäaikaiselle kannattajalleen.

Koko elämänsä ajan Liverpoolia kannattanut David Lyons sai elämänsä yllätyksen marraskuussa 2019. Van Dijk saapui keskeyttämään Lyonsin työpäivän supermarketin parkkipaikalla ostoskärryjen kerääjänä.

Lyonsin veli Ian Lyons oli aiemmin lähettänyt Liverpoolin toimistolle kirjeen, jossa kuvaili tämän omistautumista seuralle.

”Davidin syntymässä oli ongelmia, jonka seurauksena hän on kasvanut hieman eri tavalla kuin muut. Hänellä on ollut vaikeuksia koulussa ja sosiaalisissa tilanteissa. Liverpool on hänelle maailman tärkein asia”, veli kirjoitti.

Van Dijkin yllätyksen jälkeen Lyons vietiin Liverpoolin harjoituskeskukseen, missä tämä pääsi näkemään muun muassa Mohamed Salahin ja Jurgen Kloppin. Aivan mahtava yllätys!

33-vuotias van Dijk nähdään tositoimissa keskiviikkona EM-välierissä.

EM-kisojen välierät:
Ti 9.7. klo 22:00 Espanja – Ranska
Ke 10.7. klo 22:00 Englanti – Hollanti

Virgil Van Dijk yllättää kannattajan

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Edellinen artikkeliVideo: Tasan 10 vuotta sitten – Saksa voittaa Brasilian MM-välierässä peräti 7-1
Seuraava artikkeliVideo: Teemu Pukki pitkästä aikaa maalinteossa MLS:ssä – tyylikäs viimeistely LA Galaxyn verkkoon

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän