EM-kisavihjeet: Sveitsi – Saksa 23.6

EM-finaali
EM-finaali

Lohko-A laitetaan pakettiin kahden ottelun turvin sunnuntai-iltana klo 22.00. Sveitsi ja Saksa ratkaisevat lohkovoiton kohtalon

Sveitsi – Saksa 23.6 klo 22.00

Sveitsi ja Saksa ratkaisevat lohkon voittajan illan kohtaamisessa. Saksa on jo varmistanut jatkopaikkansa kun Sveitsi on vielä matemaattisesti tilanteessa, jossa se voi pudota lohkon toiselta sijalta ulos. Sveitsille ottelun lähtökohta on selkeä. Voitolla lohkovoitto ja kaikilla muilla tuloksilla lohkon kakkos/kolmos sija riippuen Skotlannin tuloksesta Unkaria vastaan.

Sveitsi on on kerännyt kahdesta ottelustaan neljä pistettä maalierolla 4:2. Molemmissa otteluissa Sveitsi on pystynyt luomaan maalipaikkoja hyvään tahtiin, mutta tänään vastustaja on jälleen astetta kovempi vaikka Saksa tulleekin kierrättämään kokoonpanoa korttitilien sekä lepuutuksien takia. Xg:tä Sveitsi on pystynyt luomaan Unkaria vastaan 2.5 ja Skotlantia vastaan 1.03 maalin verran. Ottaen huomioon ottelun panokset sekä myös koko lohkon tilanteen voi Sveitsi lähteä tänään suhteellisen vapautuneesti pelaamaan kisa isäntiä vastaan. Fabian Schär on kysymysmerkki otteluun murtuneen nenänsä takia.

Saksa on ollut ”kone” tähän asti. Melko vaivattoman näköiset kaksi voittoa kahdesta ottelusta ja maalipaikkoja on sadellut tiuhaan tahtiin. Kierrätystä tulee tänään olemaan luvassa melko varmasti, mutta penkiltä löytyy niin paljon laatua iskeä kentälle, että materiaali ei juuri heikkene. Saksa tulee tänäänkin luomaan uhkaa Sveitsiä vastaan runsaasti ja paikkoja tullaan näkemään jos viimeaikaiset otteet saavat jatkoa. Jatkopaikka on jo varmistettu, mutta kotiyleisön edessä on varmasti näytettävää ja voitto halutaan kaivaa tänäänkin. Lohkovoitto takaisi myös hieman helpompaa jatkopolkua Saksalle joten varmasti nähdään motivoitunut ryhmä jalkeilla tänäänkin. Saksa on luonut kahdessa ottelussaan peräti 39 maalintekoyritystä.

Vetovihjeet otteluun

Yli 2,5 maalia (2.03 @Coolbet)

Molemmat pystyvät lähtemään otteluun suhteellisen ”vapautuneesta” tilanteesta, joten parhaimmillaan voidaan nähdä iloista hyökkäävää futista. Saksan kotiyleisö janoaa maaleja sekä sirkushuveja, joten tänäänkin verkko tulee pöllymään Saksan vyöryessä kohti Sveitsin maalia. Sveitsi pystyy myös maalintekoon, joten kerroin 2.03 yli 2.5 maalista on pakko kokeilla lapulle tänään.

Edellinen artikkeliEM-kisavihjeet: Skotlanti – Unkari 23.6
Seuraava artikkeliVideo: Turvamiehet vievät nuoren fanin pois – Messi pyytää pojan yhteiskuvaan kesällä 2017

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän