EM-karsintaottelu Belgia-Ruotsi keskeytettiin – kaksi ruotsalaiskannattajaa ammuttiin lähellä stadionia

EM-karsintojen F-lohkon ottelu Belgia-Ruotsi keskeytettiin tauolla numeroissa 1-1 maanantai-iltana Brysselissä kauheiden tapahtumien vuoksi.

Ennen ottelua kaksi ruotsalaista kannattajaa oli ammuttu stadionin läheisyydessä. Ampumisesta on levinnyt sosiaalisessa mediassa myös video, jossa hän saapuu paikalle skootterilla ja alkoi ampua.

Belgian pääministeri Alexander De Croo kertoi, että kyseessä on terrori-isku ja että se oli kohdistettu tarkoituksella ruotsalaisia kohti. Syyllisen henkilöllisyys on tiedossa, ja terrorismivalmiustaso on nostettu Belgiassa korkeimmalle tasolle.

Terroristi on myös julkaissut videon, jossa hän uhoaa olevansa Isisin jäsen ja kostavansa muslimien puolesta. 

Ottelun avausjakso pelattiin normaalisti, jotta ruotsalaiskannattajat pysyvät stadionilla, eivätkä hajaannu takaisin Brysselin keskustaan. Tauolla joukkueiden pelaajat eivät enää suostuneet palaamaan kentälle. Yleisö pidettiin vielä stadionilla vielä senkin jälkeen turvallisuussyistä.

Edellinen artikkeliVideo: SJK Akatemia murskasi MP:n nousukarsinnoissa
Seuraava artikkeliVideo: Ronaldon hurja vire jatkuu – nyt kaksi maalia Bosnia ja Hertsegovinan verkkoon

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän