Brasilia jyräsi puolivälieriin – Neymar ja kumppanit painoivat nättejä maaleja

Brasilia etenee vakuuttavasti kahdeksan parhaan joukkoon. Etelä-Korean verkko heilui nopeasti ja tiuhaan tahtiin.

Brasilia murjoi Etelä-Korean numeroin 4-0 (4-0) MM-kisojen neljännesvälierissä maanantai-iltana Dohassa, Qatarissa.

Alkulohkon avausottelussa nilkkansa loukannut Neymar teki paluun keltapaitojen avaukseen. Ja itse ottelu oli taputeltu varsin nopeasti.

Lue myös:

Brasilia painoi neljä nättiä maalia reiluun puoleen tuntiin. Ensin Vinicius Junior osui, sitten Neymar laukoi rankkarin sisään, sitten Richarlison viimeisteli ja lopuksi vielä Lucas Paqueta pamautti taukonumeroiksi 4-0.

Toisella jaksolla brassien ote odotetusti hieman rauhoittui, mutta hallinta pysyi. Kesken kaiken Etelä-Korea sai luotua vaarallisia paikkoja, ja Alissonille tuli ottelussa monta hienoa torjuntaa.

Etelä-Korea sai tehtyä maalin brassien verkkoon 75. minuutilla, kun Seung-Ho Paik laukoi komeasti pallon maaliin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Brasilian päävalmentaja Tite teki hienon tempun, kun hän vaihtoi Alisson tilalle kolmosvahti Wevertonin, joka näin sai myös minuutteja tässä MM-turnauksessa.

Brasilia kohtaa puolivälierissä Kroatian perjantaina 9. joulukuuta.

LUE MYÖS: Kokeile päivittäistä ilmaispeliä ja voita ilmaisveto!

Neljännesvälierät

Sunnuntai 4.12.2022
Ranska – Puola 3-1
Englanti – Senegal 3-0

Maanantai 5.12.2022
Japani – Kroatia 2-4 (1-1), rp-kisa
Brasilia – Etelä-Korea 4-1

Tiistai 6.12.2022
Klo 17.00 Marokko – Espanja
Klo 21.00 Portugali – Sveitsi

— — —

Puolivälierät

Perjantai 9.12.2022
Klo 17.00 Hollanti – Argentiina
Klo 21.00 Kroatia – Brasilia

Lauantai 10.12.2022
Klo 17.00 Englanti – Ranska
Klo 21.00

Välierät

Tiistai 13.12.2022
Klo 21.00

Keskiviikko 14.12.2022
Klo 21.00

Pronssiottelu

Lauantai 17.12.2022
Klo 17.00

MM-finaali

Sunnuntai 18.12.2022

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän