Pikkuhuuhkajien valmennukseen espanjalaisvahvistus Stokesta

Pikkuhuuhkajien valmennus saa espanjalaisväriä, kun Stokesta saapuva Joaquin Gomez liittyy mukaan Juha Malisen valmennustiimiin.

33-vuotias Joaquin Gomez liittyy kesäkuussa päävalmentaja Juha Malisen vetämään valmennustiimiin, johon kuuluvat ennestään jo Mikko Kaven sekä Stephen Ward.

Ennen pestiä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa Gomez on kuulunut muun muassa englantilaisen Luton Townin valmennusportaaseen. Luton nousi viime kauden päätteeksi Englannin Mestaruussarjaan, joskin Gomez jatkaa seurajoukkuetasolla ensi kaudella niin ikään Mestaruussarjassa pelaavan Stoke Cityn apuvalmentajana.

– Olen saanut työskennellä seurajalkapallon parissa viimeiset kymmenen vuotta. Maajoukkuetoiminta on jotain mitä en ole kokenut ja se tulee haastamaan minua uudella tavalla. Se motivoi minua ja uskon, että minulla on paljon annettavaa Suomen Palloliitolle, Gomez toteaa Palloliiton tiedotteessa.

Pelin analyyttisellä puolella loistava Gomez päätyi Suomeen entisen Valioliiga-veskari Antti Niemen kautta, jonka kanssa hän työskenteli yhdessä Englantilaisen Brightonin valmennuksessa.

Pikkuhuuhkajien valmennus vahvistuu Joaquin Gomezilla

Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ.

– – – – – –

Katso myös: Video: KTP:n Aleksi Pahkasalo laukoi alkukauden komeimman maalin Ykkösessä

Edellinen artikkeliLeedsillä toinen jalka jo Wembleyllä
Seuraava artikkeliVideo: Aston Villa ja Derby kohtaavat nousukarsintojen finaalissa – Frank Lampard villiintyi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän