Suomalaisjoukkueet joutuivat pettymään Eurooppa-liigan karsinnoissa

surullinen ilta eurooppa-liigassa puoliaika

Suomalaisjoukkueet hävisivät vastustajilleen yhteismaaleilla ja putosivat jatkosta ensimmäisellä karsintakierroksella.

Sekä FC Lahden, KuPSin että Ilveksen tiet Eurooppa-liigan karsinnoissa päättyivät ensimmäiselle kierrokselle torstaina. Suomalaisjoukkeet pelasivat kaikki toiset osaottelunsa vieraskentillä, eivätkä pystyneet venymään jatkopaikkoihin.

FC Lahti hävisi kotonaan ensimmäisen osaottelun islantilaiselle Fimleikafélag Hafnarfjarðarille 0–3, joten joukkueella olisi ollut melkoisesti kirittävää vieraskentällä. Toinen osaottelu päättyi kuitenkin maalittomaan tasapeliin, ja islantilaiset etenivät jatkoon.

Ilves pelasi kotonaan hyvän ottelun bulgarialaista Slavia Sofiaa vastaan, mutta joutui taipumaan ottelussa maalein 0–1. Toisessa osaottelussa Bulgariassa Ilves ei onnistunut nousemaan tarvittavaan vierasvoittoon, vaan Slavia Sofia vei toisenkin kamppailun maalein 2–1. Ilveksen ainoan maalin iski toisen puoliajan alussa kamerunilaishyökkääjä Marius Noubissi.

KuPS taisteli torstaina upeasti tanskalaisen FC Kööpenhaminan vieraana ja ylsi 1–1-tasapeliin. KuPSin Rasmus Karjalainen teki 1–0-johtomaalin 75. minuutilla, mutta tanskalaiset tasoittivat vain muutamaa minuuttia myöhemmin. Kun ensimmäinen osaottelu päättyi FC Kööpenhaminan hyväksi 1–0, ottivat tanskalaiset jatkopaikan karsintojen toiselle kierrokselle.

Suomalaiset joutuivat pettymään:

To 19.7. FH Hafnarfjördur vs. FC Lahti 0–0 (0–0), yhteismaalit 3–0
To 19.7. Slavia Sofia vs. Ilves 2–1 (1–0), yhteismaalit 3–1
To 19.7. FC Kööpenhamina vs. KuPS 1–1 (0–0), yhteismaalit 2–1

_ _
Lisää suomalaisuutisia TÄÄLTÄ.

Edellinen artikkeliSuomelle taas katkera tappio – Norja ohi kalkkiviivoilla
Seuraava artikkeliAlisson odotetusti Liverpooliin – tässä on maailman kallein maalivahti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän