Rovaniemen Palloseura solmi tänään vuoteen 2019 asti ulottuvat sopimukset kolmen oman kasvattinsa kanssa.
RoPS on tänään solminut kolmivuotiset sopimukset hyökkääjä Jarkko Luiron, puolustaja Juho Hyvärisen sekä keskikenttäpelaaja Pyry Hannolan kanssa. Luiro, 18, Hyvärinen, 16, sekä Hannola, 14, ovat kaikki RoPS:n oman juniorityön helmiä.
Kolmikon kaksi vanhinta jäsentä olivat jo viime talvena edustusjoukkueen mukana Liigacupissa. Luiro sekä Hyvärinen ovat molemmat jo tehneet debyyttinsä rovaniemeläisten paidassa kuluvalla kaudella Veikkausliigassa.
RoPS on myös nostanut kesän aikana vasta 14-vuotiaan Hannolan mukaan treeneihin haistelemaan liigajoukkueen vauhtia.
Seuralla on käynnissä pitkäaikainen projekti, jonka tarkoituksena on tuottaa pelaajia juniorimyllystä suoraan edustusjoukkueen käyttöön.
– Seuran kannalta on tietenkin tärkeää, että saamme nostettua sekä oman paikkakunnan että ylipäätään Pohjois-Suomen pelaajia Veikkausliigaan. Mutta sitäkin tärkeämpää on, että pystymme tukemaan nuorten pelaajien kehitystä ja voimme tarjota heille tukevan pohjan suunnitella tulevaisuutta urheilijana, urheilutoimenjohtaja Jari Ilola alleviivaa seuran verkkosivulla.
Sopimusuutisia: RoPS 3 vuoden sopimuksiin Jarkko Luiron, Juho Hyvärisen sekä Pyry Hannolan kanssa! https://t.co/h5P4me202R pic.twitter.com/OF9YiZ786K
— RoPS (@ropsrovaniemi) October 7, 2016