Video: Kap Verde teki historiaa – selvitti tiensä MM-kisoihin historian toiseksi pienimpänä maana

Kap Verde nähdään ensi kesän MM-kisoissa! Noin 525 000 asukkaan saarivaltio varmisti paikkansa kisoissa maanantai-iltana kotikentällään.

Afrikan MM-karsinnoissa nähtiin suuryllätys, kun Kap Verde voitti oman karsintalohkonsa ja varmisti paikan ensi kesänä Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavissa jalkapallon MM-kisoissa. Kap Verde jätti Afrikan kestomenestyjiin kuuluvan Kamerunin toiselle, jatkokarsintapaikkaan oikeuttavalle sijalle.

Lohkovoitto sinetöityi maanantai-iltana. Kap Verde kohtasi kotikentällään Eswatinin (tunnetaan myös nimellä Swazimaa), eikä painetilanteesta hätkähtänyt, vaan nappasi tyylipuhtaan 3–0-voiton. Ennen päätöskierrosta joukkueella oli kahden pisteen kaula Kameruniin, joka jäi kaiken lisäksi lopulta tasapeliin Angolan kanssa.

Lue myös:

Kap Verde on saarivaltio, joka sijaitsee Afrikan mantereen länsipuolella. Se on itsenäistynyt vuonna 1975. Maassa on asukkaita noin 525 000, mikä tekee siitä MM-kisojen historian toiseksi pienimmän valtion. Pienin MM-kisamaa on Islanti, joka pääsi kisoihin vuonna 2018.

Kap Verde otti ilon irti MM-kisapaikan varmistuttua

https://twitter.com/MenInBlazers/status/1977800160605540448

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!

Edellinen artikkeliHuuhkajien MM-unelma suli Amsterdamin yössä – Hollanti murskasi Suomen selvin luvuin
Seuraava artikkeliKlassikkovideo: Melbournen derby lähti käsistä – maalivahtia heitettiin sangolla päähän

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän