Sunnuntain Valioliiga-kierroksella pelataan neljä ottelua. Tällä kertaa vetovihjeet tulevat Fulhamin ja Manchester Unitedin välisestä ottelusta. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 21.00.
Fulham – Manchester United
Fulham kohtaa tänään kotikentällään Manchester Unitedin. Fulham lähtee kotietunsa myötä otteluun ennakkosuosikin asemasta kertoimien perusteella. Fulhamin kotivoitolle on tarjolla kirjoitushetkellä 2.38 kerroin, kun puolestaan Manchester Unitedin vierasvoiton kerroin on yli 3. Fulham on kerännyt viidestä edellisestä Valioliiga-ottelustaan kahdeksan pistettä. Manchester Unitedin vire ei ole puolestaan ollut aivan yhtä hyvä kuin kotijoukkueella, sillä United on hävinnyt peräti kolme viidestä edellisestä ottelustaan.
Vetovihjeissä lähdetään hakemaan osumaa tällä kertaa maalimäärien kautta. Fulhamin otteluissa on nähty keskimäärin 2.9 maalia ottelua kohden ja joukkueen viidessä edellisessä pelissä on jääty vain kertaalleen alle 2,5 maalin lopputulokseen. Unitedin vastaava lukema on 2.7, mutta luku on nousussa. Unitedin kolme edellistä ottelua on päättynyt yli 2,5 maalin lopputulemaan. On myös syytä huomioida, että United on onnistunut pitämään maalinsa puhtaana edellisen kerran kaikki kilpailut huomioon ottaen 13 ottelua takaperin, kun Everton kaatui Old Traffordilla 4-0 lukemin joulukuun alussa.
Uskomme, että sunnuntai-illan kamppailussa tullaan näkemään maaleja, sillä etenkin Manchester Unitedin puolustus on ollut hyvin haavoittuva viime viikkojen aikana. Tämän lisäksi, Fulham on jäänyt vain kertaalleen ilman maalia kymmennessä edellisessä Valioliiga-ottelussaan. Edellä mainitut asiat huomioon ottaen, yli 2,5 maalia kohteelle tarjottu 1.84 kerroin kelpaa mainiosti mukaan sunnuntain peleihin Coolbetin pelilistalta.