Video: Oliver Antmanilla häikäisevä debyytti Rangersissa – hankki pilkun ja jakeli namusyötön!

Vasta pari päivää sitten skottilaiseen suurseura Glasgow Rangersiin siirtynyt 23-vuotias Oliver Antman oli saman ties liekeissä.

Rangers kaatoi kotikentällään tshekkiläisen Viktoria Plzenin numeroin 3-0 (2-0) Mestarien liigan 3. karsintakierroksen avausosaottelussa tiistai-iltana.

Rangersin uusi hankinta, Huuhkajien laiturikiituri Oliver Antman, oli saman tien avauskokoonpanossa – ja debyytti oli loistelias! Antman hankki avausjakson lopulla hienon yksilösuorituksensa päätteeksi rankkarin, jonka Cyriel Dessers laittoi sisään, 2-0.

Lue myös:

Ja heti toisen jakson alussa pallo pelattiin oikealle laidalla, missä Antman juoksi vauhdilla ja jakeli täydellisen namupassin maalinedustalle, missä Djeidi Gassama puski illan toisellaan loppunumeroiksi 3-0.

Upean debyyttimatsin pelannut Antman vaihdettiin kentältä 85. minuutilla, ja legendaarisen Inbroxin kotiyleisö antoi suuret suosionosoitukset. Toinen osaottelu pelataan Plzenissä, Tshekissä, ensi tiistaina 12. elokuuta.

Antman siirtyi viikonloppuna Rangersiin nelivuotisella sopimuksella. Hän pelasi viime kaudella Hollannin pääsarjassa yhdeksänneksi sijoittuneessa Go Ahead Eaglesissa. Kausi oli Antmanilta loistelias, sillä hän teki kahdeksan maalia ja syötti peräti 16 voittaen koko sarjan syöttöpörssin.

Oliver Antman jakaa namusyötön

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Isot suosionosoitukset

https://twitter.com/NJ_McLean/status/1952841707797790831

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Oliver Antmanin debyytti

https://twitter.com/declan_19/status/1952855102097592806

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Edellinen artikkeliToni Korkeakunnaksen luotsaama FK Haugesund hankki kolme suomalaispelaajaa Veikkausliigasta
Seuraava artikkeliVideo: Jaakko Oksanen laukoi upean vaparimaalin – KuPS haki vierasvoiton Eurooppa-liigan karsinnoissa!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän