MYPA hakee virettä hyökkäykseen

Kuva: Kari Huusari

Torstaina FF Jaroa isännöivän MYPAn kausi on jakautunut kolmeen eri jaksoon: alkukaudesta kulki mainiosta, keskikesällä oli nihkeää, mutta viime aikoina pallo on alkanut taas kulkea.

Vahvojen jaksojen aikana tiivis puolustuspelaaminen on ollut MYPAn pelissä johtava trendi.

– Meidän puolustuspelaaminen on toiminut viime aikoina erinomaisesti. Se on ollut meidän kauden vahvojen jaksojen peruspilari. On pystytty pitämään vastustaja pois maalipaikoilta, päävalmentaja Toni Korkeakunnas kommentoi seuran verkkosivuilla.

Lue myös:

Esimerkiksi edellisessä kotiottelussa sarjakärki FC Honkaa vastaan MYPA piti vieraansa nollilla. Puolustuspeli on toiminut yleisemminkin, sillä koko kaudella MYPA on päästänyt kotiottelussa yli yhden maalin vain kahdesti – toisen kerran juurikin Jaroa vastaan.

Toinen osa-alue, hyökkäyspelaaminen, on sen sijaan ollut usein varsin tahmeaa. Kauden 33 tehtyä maalia on Veikkausliigan viidenneksi paras. Maaleista lähes kolmanneksen on viimeistellyt Pekka Sihvola, jonka kauden maalimäärä on 10 osumaa.

– Parannuskohtamme löytyy viimeisistä ratkaisuista ja hyökkäyspään kylmäpäisyydestä. Emme päässeet Honkaa vastaan tuhannen taalan paikoille, kun hölmöilimme viimeiset ratkaisevat syötöt tai keskitykset. Ei ole tällä kaudella mikään uusi kehityskohta.

MYPA – FF Jaro Kymenlaakson Sähkö Stadionilla torstaina 12.9. kello 18.30.

Veikkausliiga

Edellinen artikkeliMaanoja ei ennätä kuntoon Honka-otteluun
Seuraava artikkeliMaalivahtilupaus palaa VPS:n riveihin loppukaudeksi