Kuningaspeli-podcast – jakso 7: Vieraana Matti Roth

Kuningaspeli-podcast

Kuningaspeli-podcastin 7. jaksossa vieraaksi saapuu Veikkausliiga-tuomari Matti Roth, joka pääsee kertomaan ajatuksia erotuomarin elämästä.

Roth ponnahti ensimmäisen kerran julkisuuteen Blokessin kautta, sillä mies oli mukana tuottamassa humoristisia videoita sosiaaliseen mediaan. Nämä levisivät vauhdilla ja miehet nousivat erittäin tunnetuiksi kasvoiksi.

Nykyisin Roth tunnetaan aivan eri alalta, sillä mies toimii erotuomarina Veikkausliigassa. Näin ollen hänellä on todellakin kokemusta puhua siitä, millainen työ on toimia erotuomarina Suomen huipulla. 

Tuomarit harvoin saavat positiivista palautetta, vaan järjestäen niskaan sataa rapaa, vaikka hoitaisikin työnsä hyvin. Kentällä, kun on kaksi joukkuetta ja katsomossa kahden eri joukkueen faneja, jotka näkevät tapahtumat täysin päinvastaisella tavalla.

Erotuomareilla paineet ovat valtavat, sillä jokainen virhe aiheuttaa valtaisan palauteryöpyn ja voi vaikuttaa merkittävällä tavalla ottelun lopputulokseen. Samalla studiossa päästään juttelemaan myös VAR:sta, joka tuntuu olevan jatkuvasti keskustelun keskiössä.

Finaalivisa käynnissä! – Nappaa 10 000 € pääpalkinto

Kuningaspeli-podcast – jakso 7: Vieraana Matti Roth – millaista on Veikkausliiga-erotuomarin elämä?

Edellinen artikkeliVideo: Ykkösliigassa erikoinen jumbofinaali – KäPa painoi tennisnumerot MP:n verkkoon
Seuraava artikkeliSurullinen näkymä – Gnistanin kotistadionin katsomo paloi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän