
Helmarit kohtasi EM-kisojen alkulohkon päätöspelissä Sveitsin. Suomi tarvitsi ottelusta voiton.
Suomen kohtalo naisten EM-kisoissa oli viimeisestä ottelusta kiinni. Alkulohkossa kolmantena ollut Suomi tarvitsi voiton viimeisestä ottelusta Sveitsiä vastaan. Joukkueet olivat tasapisteissä, mutta Sveitsillä oli parempi maaliero.
Sveitsi tuli otteluun vahvasti, mutta Suomi onnistui kuitenkin pitämään maalinsa puhtaana. Ensimmäisen puoliajan edetessä Suomi pääsi peliin paremmin mukaan. Avauspuolikkaalla ei kuitenkaan maaleja nähty.
Toisella puoliajalla Suomi tarrasi kiinni jatkopaikkaan. Ansiokkaasti koko ottelun uurastanutta Emma Koivistoa rikottiin boksissa ja Suomi sai rankkarin. Natalia Kuikka viimeisteli pilkulta ja Suomi oli menossa jatkoon. Varsinaista peliaikaa oli jäljellä reilu kymmenen minuuttia.
Lisäaikaa oli pelattu parisen minuuttia, kun Suomen painajainen kävi toteen. Sveitsin Riola Xhemaili ohjasi pallon maalin edustalta verkkoon.
Suomi yritti vielä kaikkensa, mutta todellista huippupaikkaa eivät Helmarit saaneet enää rakennettua. Näin isäntämaa Sveitsi eteni jatkoon yhdessä lohkon voittaneen Norjan kanssa.







