EM-finaali: Espanja – Englanti 14.7

EM-finaali
EM-finaali

EM-kisat paketoidaan tänään illalla kun EM-finaali potkaistaan käyntiin klo 22 alkaen. Finaalissa kohtaavat Espanja ja Englanti.

Espanja – Englanti 14.7 klo 22.00

EM-finaali potkaistaan käyntiin sunnuntaina klo 22.00. Finaalissa kohtaavat kisoissa voitosta voittoon kulkenut Espanja sekä Englanti, joka on tuskaillut pelinsä kanssa koko turnauksen ajan, mutta silti suorittanut tarvittavalla tasolla päästäkseen finaaliin saakka.

Espanja on ollut turnauksessa alusta saakka todella vakuuttava ja ansaitseekin finaalipaikkansa. Espanja kaatoi välierissä Ranskan 2-1 varsin ehjän suorituksen jälkeen. Espanja on kisojen aikana pelannut kuusi ottelua maalierolla 13:3, joten hyökkäys- ja puolustuspelaaminen on ollut varsin kohdillaan. He ovat kuitenkin olleet hieman onnekkaita päästettyjen maaliensa suhteen, sillä päästettyjen maalien pitäisi edistyneiden tilastojen mukaan olla lähempänä seitsemää. Espanja saa myös Robin Le Normandin sekä Dani Carvajalin takaisin avaukseen tänään, joten puolustus on jälleen tutussa formaatissa.

Englanti selvitti tiensä finaaliin varsin oudon kamppailun jälkeen Hollantia vastaan. Englanti yllätti monet melko aktiivisella pelitavallaan ensimmäisellä puoliajalla ja näytti sitä Englantia mitä kaikki ovat kenties odottaneetkin. Hollanti oli täysi vastaantulija ensimmäisen puoliajan aikana ja Englanti jopa prässäsi ylhäältä aiheuttaen suuria ongelmia Hollannille.

Finaalivisa käynnissä – Nappaa 10 000 € pääpalkinto!

Toisella puoliajalla Southgate kuitenkin palasi tuttuun ”varmistelevaan” sekä pragmaattiseen pelitapaan ja Hollanti saikin ottelun hallintaansa. Lopulta Ollie Watkins naulasi pelin lopulla voittomaalin ja siivitti Englannin finaaliin. Ottelusta heräsi kuitenkin paljon kysymyksiä miksi Englanti ei jatkanut hyökkäävämpää pelitapaansa koko pelin ajan vaan vetäytyi jälleen kuoreensa. Joka tapauksessa Englanti näytti mihin se pystyy ja tänään Espanja joutuu olemaan varpaillaan, mikäli Englanti lähtee pelaamaan samalla tavalla kuin Hollantia vastaan. Englanti on tehnyt kuuteen otteluunsa seitsemän maalia ja päästänyt neljä ja on suorittanut ”tasollaan” edistyneiden tilastojen valossa.

EM-kisavihjeet otteluun

Molemmat joukkueet tekevät maalin (2.11 @Coolbet)

Molemmat joukkueet ovat todella kyvykkäitä maalintekoon. Espanja tulee jatkamaan samalla tavalla kuin aikaisemminkin, mutta suurin kysymysmerkki on Englannin lähestyminen otteluun. Hollanti-pelin ensimmäinen jakso antoi osviittaa ”hyökkäävästä” Englannista ja myös tänään tämä lähestyminen voisi yllättää Espanjan ottelun alussa. Joka tapauksessa molempien joukkueiden edelliset kolme EM-kisaottelua ovat päättyneet BTTS-tulokseen ja sillä linjalla jatketaan myös tänään. Lapulle lyödään tänään BTTS kertoimella 2.11.

Odotettavissa on viihdyttävä finaali joten nautitaan vielä viimeisestä koitoksesta näiden arvokisojen osalta!

Edellinen artikkeliKlassikkovideo: Erotuomari viheltää heppoisen pilkun – pelaajat seisovat paikoillaan loppumatsin ajan
Seuraava artikkeliKuningaspeli-podcast – jakso 8: Vieraana Joona Puhakka

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän